
Lastenkirurgiassa toimenpiteiden kirjo on suuri. Erilaisia leikkauksia ja toimenpiteitä on yli 500 ja potilaiden ikä vaihtelee vastasyntyneestä 16-vuotiaaseen. Pelkästään Uudessa lastensairaalassa tehdään noin 30 leikkausta päivittäin.
Lapselle sairaalakokemus saattaa aiheuttaa jännitystä, pelkoa tai ahdistusta. Tätä varten olemme Terveyskylässä koonneet materiaalia, johon lapsen huoltajat voivat tutustua yhdessä lapsen kanssa.
Miten kertoa lapselle leikkauksesta?
Sairaalaan joutumisesta on hyvä kertoa lapselle ajoissa: kouluikäiselle mieluiten heti toimenpiteestä päättämisen yhteydessä ja leikki-ikäiselle muutamia päiviä ennen suunniteltua sairaalaan menoa. Tulevasta operaatiosta kannattaa kertoa rehellisesti, mitä tehdään ja miksi.
Lapsen iästä ja kehitystasosta riippuen sairaalaan menoa voidaan käsitellä esimerkiksi leikin avulla. Voi olla parempi puhua hoitamisesta, mikä kuulostaa vähemmän pelottavalta kuin leikkaaminen, pistäminen tai poistaminen. Kirjojen tai videoiden avulla voi lapsen kanssa tutustua siihen, mitä sairaalassa tapahtuu.
Hyödyllistä tietoa lapselle ja vanhemmalle
Vanhempikin voi jännittää lapselle tehtävää tutkimusta ja toimenpidettä. Vanhemman tunteet voivat herkästi välittyä lapselle, joten vanhemman on muistettava kuitenkin pysyä rauhallisena ja luottavaisena.
Leikkaukseen tulijan taloon on koottu yleisiä kysymyksiä ja vastauksia: Saavatko vanhemmat tulla mukaan leikkaussaliin? Mitä nukutuksessa tapahtuu? Miltä herääminen tuntuu? Koska saa syödä?
Lisäksi sivuilta löytyy tietoa erilaisista tukipalveluista, joita perhe saattaa tarvita pienen potilaan toipilasaikana.
Lastentalossa voit tutustua lasten sairaala-aiheisiin kysymyksiin ja katsoa vaikkapa
Klovnituubista, miten sairaalaklovnit esittelevät sairaalan arkea. Sivuilta saat paljon muutakin hyödyllistä tietoa lastensairauksista ja hoitoon valmistautumisesta.
Voit katsoa videon Eemilin leikkauspäivästä Hyvinkään sairaalassa
tästä.