Ajankohtainen

Kahvia säännöllisesti nauttiva kaatuilee vähemmän

Julkaistu 10.5.2019 12.15

Vähintään kupillisen kahvia päivittäin nautiskeleva iäkkäämpi ihminen kaatuilee 25 prosenttia harvemmin kuin kahvia vähemmän hörppivä ikäkumppaninsa, kertoo tuore tutkimus.

Vähintään kuppi kasvia päivässä näyttäisi suojaavan kaatuilemisilta, kun olet yli 60-vuotias.

Myös vammautumiseen johtaneet kaatumiset näyttivät tuoreen tutkimuksen valossa olevan kahvittelijoilla harvinaisempia – tosin tulos ei ollut niin selvä kuin muissa kaatumisissa.

Iäkkään kaatuminen on yleinen syy lonkkamurtumaan ja leikkaukseen, liikunta- ja toimintakyvyn heikentymiseen sekä avuntarpeen kasvuun. Lähes 90 prosenttia lonkkamurtumista tapahtuu kaatumisen seurauksena, pääasiassa sisätiloissa.

Kahvi ja kofeiini voivat parantaa tarkkaavuutta ja lyhentää reaktioaikaa. Nämä voivat osaltaan auttaa kaatumisen välttämisessä. Kahvi saattaa myös ehkäistä kaatuilulle altistavia sairauksia. Säännöllinen kahvinjuonti on useissa tutkimuksissa yhdistetty muun muassa pienentyneeseen diabeteksen ja maksasairauksien riskiin.

Tutkijat eivät juuri tämän aineiston perusteella pysty sanomaan, mikä kahvissa ehkäisee kaatuilua. Tutkimuksessa huomioitiin ruokavalio ja monet kaatumisiin vaikuttavat elintavat. Näiden lisäksi moni muu seikka on voinut vaikuttaa tuloksiin.


Tutkimusaineistona olivat 12 000:n yli 60-vuotiaan terveystiedot 5–10 vuoden seuranta-ajalta. Tutkituista alle tuhat osallistujaa kaatui vähintään kerran seurantojen aikana.

Tutkimus julkaistiin The American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä.

HUS logoTAYS logoOYS logoKYS logoTYKS logo