Solunsalpaajahoidon toteutus lapsilla ja nuorilla

Solunsalpaajahoitoa voidaan antaa potilaalle monella eri tavalla hoidon vaiheesta ja syövän laadusta riippuen.

​Solunsalpaajat annostellaan useimmiten suonensisäisesti keskuslaskimokatetriin tai -laskimoporttiin. Varsin tavallista on myös solunsalpaajien antaminen suoraan aivo-selkäydinnesteeseen, jolloin tehdään lannepisto (lumbaalipunktio) nukutuksessa.

Esimerkiksi leukemiassa suoraan aivo-selkäydinnesteeseen annettavat solunsalpaajat ovat tarpeen syöpäsolujen tuhoamiseksi keskushermostosta, jossa ne ovat osittain suojassa suoneen annettavilta lääkkeiltä. Osalla aivokasvainpotilaista on myös käytössä ihon alainen, kallon luun läpi asennettu kammio, josta on yhteys aivo-selkäydinnestetilaan lääkkeen annostelemiseksi.

Solunsalpaajia voidaan ottaa myös suun kautta. Näin tehdään esimerkiksi akuutin lymfoblastileukemian ylläpitohoitovaiheessa. Tämä annostelumuoto on jatkossa tulossa lisääntyvästi käyttöön myös eräissä lapsuusiän kiinteissä kasvaintaudeissa.

Harvinaisissa tapauksissa solunsalpaajaa voidaan antaa myös suoraan kasvaimeen tai esimerkiksi vatsa- tai keuhko-onteloon.

Solunsalpaajat annetaan usein muutaman päivän mittaisina hoitojaksoina, jolloin potilas saa useampaa, eri tavalla vaikuttavaa lääkettä yhtäaikaisesti parhaan hoitovaikutuksen saavuttamiseksi. Solunsalpaajien turvallinen antaminen edellyttää usein suonensisäistä nesteytystä.

Vahvemmat monisolusalpaajahoidot toteutetaan osastolla, mutta kevyemmät solusalpaajat voidaan antaa päiväsairaalassa, sairaanhoitajan vastaanotolla tai joissain tapauksissa siten, että kotisairaanhoito toteuttaa lääkehoidon kotona.

Lapsilla ja nuorilla suonensisäisen solunsalpaajahoito toteutetaan jossakin maamme viiden yliopistosairaalan lasten syöpähoitoon erikoistuneessa yksikössä tai soveltuvin osin niiden kiinteässä ohjauksessa muutamien keskussairaaloiden lastenyksiköissä.

 

Kyllä

Päivitetty  26.10.2022