Luuydintutkimukset lapsen ja nuoren leukemian diagnosoinnissa ja hoidossa

Leukemian lopullista diagnoosia varten tarvitaan luuydinnäyte.

Leukemia todetaan luuydinnäytteestä, joka otetaan lapsilta ja nuorilta lantion suoliluun harjanteesta. Aikuisilta, ja joskus nuoriltakin, luuydinnäyte otetaan rintalastasta.

Luuydin imetään vahvalla neulalla luun sisästä ja lisäksi alkuvaiheessa otetaan myös ohut lieriömäinen koepala luuytimestä, ei kuitenkaan rintalastasta, patologin tutkimuksia varten.

Luuydinnäyte otetaan lapsipotilailta nukutuksessa. Näytteenoton jälkeen toimenpidekohtaan laitetaan haavateipit ja haavansuojalappu. Toimenpidekohtaa ei saa kastella ja lappujen tulee antaa olla paikoillaan kolme vuorokautta.

Luuydinnäyte päästään tutkimaan pääosin jo samana päivänä. Myös luuytimen solujen virtaussytometrinen tutkimus valmistuu kiireellisissä tapauksissa jo näytteenottopäivänä. Näiden kahden tutkimuksen perusteella leukemian diagnoosi ja tyyppi saadaan määritetyksi ja hoito voidaan usein aloittaa jo seuraavana päivänä.

Luuydinnäytteestä tehdään myös molekyylibiologisia lisätutkimuksia, joiden valmistuminen kestää noin viikosta useampaan viikkoon. Näiden perusteella voidaan määrittää leukemian ennuste tarkemmin ja osa löydöksistä voi vaikuttaa suoraan annettavaan hoitoon.

Toteamisvaiheen luuydinnäytteen syöpäsoluista etsitään myös geneettisiä merkkijaksoja, joiden avulla leukemian niin sanottua jäännöstautia (luuytimessä jäljellä olevien leukemiasolujen määrää) voidaan seurata luuydinnäytteistä erittäin tarkasti hoidon aikana.

Haitarin otsikkotaso2
Koepalan ottaminen luuytimestä

Koepala (biopsia) luuytimestä kairataan lantiosta suoliluun harjusta (”kristasta”) paksulla ontolla neulalla.

Luuydinnäyte otetaan paksulla ontolla neulalla suoliluun harjusta. 

Neula leikkaa luusta lieriön, joka sisältää luuta ja luuydintä.

Neulan avulla luusta leikataan lieriön muotoinen koepala. 

Lieriömäistä luuytimen koepalaa kieritellään kahden peitelasin välissä, jolloin näytteestä tarttuu lasille niin sanottu kosketusvalmiste. Peitinlasilla näyte kuivataan ja värjätään mikroskoopilla tutkimista varten. Koepala toimitetaan patologin laboratorioon.

Koepalaa kieritellään peitelasin välissä, jolloin näytettä saadaan tarttumaan lasille. 
Luuydinaspiraatio

Aspiraationäyte imetään ruiskuun tukevalla neulalla luuytimestä. Lapsilla näyte otetaan yleensä lantiosta suoliluun harjusta (”kristasta”) selän puolelta.

Aspiraationäyte imetään neulalla luuytimestä, lapsilla lantiosta suoliluun harjusta. 

Luuydinnäyte ruiskutetaan ensin kellolasille, josta luuydinhippuja kerätään pipetillä peitinlasille. Peitinlasilla näyte kuivataan ja värjätään mikroskoopilla tutkimista varten. Luuydinnäytettä jaetaan myös koeputkiin muita erityistutkimuksia varten.

Luuydinnäyte ruiskutetaan lasille jatkotoimenpiteitä varten. 
 

Kyllä

Päivitetty  26.10.2022