Tietoa tunneloidusta keskuslaskimokatetrista (TKLK)

Tunneloitu keskuslaskimokatetri eli TKLK on ihon läpäisevä ja pehmeä lääkkeenanto- ja verinäyt-teenottoletku, joka mahdollistaa toistuvan, helpon pääsyn verenkiertoon.

Rintakehän ulkopuolelle jäävä katetrin osuus. Tunneloitu keskuslaskimokatetri asetetaan aina leikkaussalissa, ja lapsi tai nuori nukutetaan toimenpidettä varten. Katetri on ohut, noin 50 cm pitkä silikonikuminen letku. Ihon ulkopuolelle jää rintakehän kohdalle noin 15–20 cm pitkä letkun osa. Kun tunneloitu keskuslaskimokatetri on asennettu, vältetään pistokipua aiheuttavat hoitotoimenpiteet lähes täysin.

Katetri kulkee rintakehän kohdalla ihon läpi ja kääntyy kaulan kohdalla yläonttolaskimoon, tätä kutsutaan katetrin tunneloinniksi. Tunneloinnin tarkoitus on suojata katetria ulkopuolelta tulevalta infektoitumiselta, sekä pitää se tukevasti paikoillaan.

Dacron-kuiturengas näkyy kuvan yläosassa ruskeana.

Katetrin kärki on uitettuna yläonttolaskimossa. Katetrin ulostuloaukon kohdalla on usein dacron-kuiturengas, joka kiinnittää katetrin ihonalaiseen kudokseen viikkojen kuluessa sen laitosta.

Katetrin asennuksessa lapselle tehdään kaksi pientä haavaa, toinen rintakehälle ja toinen kaulalle. Haava-alueet voivat olla kipeät tai aristavat muutaman vuorokauden ajan toimenpiteen jälkeen. Kaulalla oleva haava paranee yleensä parissa päivässä, mutta katetrin ulostuloaukon haavan täydellinen paraneminen saattaa kestää viikkoja.

Keskuslaskimokatetri rajoittaa jonkin verran lapsen elämää. Katetrin kanssa ei voi käydä saunassa, uimassa eikä kylvyssä, koska bakteerit saattavat päästä katetrin sisäänmenoaukosta tunnelia pitkin ihon alle ja verenkiertoon. Tällöin saattaa kehittyä vakavia tulehdusongelmia, jotka vaativat ylimääräistä lääkehoitoa sekä mahdollisen TKLK:n poiston. Suihkussa lapsi saa kuitenkin käydä keskuslaskimokatetrin kanssa.

  • Uuden TKLK:n suojalappujen vaihto ja juuren kunnon tarkistus suoritetaan sairaalassa heti toimenpiteestä seuraavana päivänä.
  • Uuden TKLK:n juurta ei saa kastella ensimmäisen viikon aikana.
  • TKLK:n kunnollinen kiinnittyminen ihon alle kestää noin 6 viikkoa.

Huomioitavia asioita tunneloidusta keskuslaskimokatetrista

  • Tunneloitu keskuslaskimokatetri voidaan asentaa myös ankkurin kanssa. Oranssin värinen ankkuri auttaa turvaamaan katetrin paikallaan pysymistä alkuvaiheessa. Ankkuri poistetaan noin kuukauden kuluttua.
  • Mikäli tunneloidun keskuslaskimokatetrin juuren suojalaput kastuvat tai irtoavat, on ne infektioriskin vuoksi välittömästi vaihdettava kuiviin ja puhtaisiin.
  • Infektioriskin vuoksi TKLK:n kanssa ei saa mennä uimaan tai saunaan, ja kylpemisen yhteydessä ei TKLK saa olla veden pinnan alapuolella.
  • Liikkuessa ja pientä lasta esimerkiksi nostaessa tulee kiinnittää erityistä huomiota TKLK:n letkuihin, jotta ne eivät esimerkiksi jäisi kiinni mihinkään ja aiheuttaisi TKLK:n irtoamista.
  • Mikäli TKLK irtoaisi syystä tai toisesta, on silloin välittömästi otettava yhteys sairaalaan sekä samalla painettava lähtökohtaa puhtaalla sidoksella yhtäjaksoisesti noin 20 minuuttia välillä irtoamiskohtaa kurkkimatta. Varaudu lähtemään sairaalaan.
 

Kyllä

Päivitetty  26.10.2022