Leikin merkitys lapsen syöpähoitojen aikana

Leikkiminen on lapsen perusoikeus ja kuuluu tärkeänä osana lapsen elämään. Iänmukaisen kasvun ja kehityksen tukeminen on tärkeää myös sairaalassa ollessa.

​Leikkimällä lapsi tutustuu uusiin asioihin, itseensä ja maailmaan sekä ilmaisee tunteitaan. Leikin avulla lapsi voi tuoda esille mieltä askarruttavia vaikeitakin asioita ja tunteita. Leikin tarkoituksena on tukea lapsen normaalia kasvua ja kehitystä.

Sairastuminen ja sairaalaan joutuminen eivät poista lapsen tarvetta leikkiä. Sairaalassa leikkiminen on paitsi viihdyttävää myös kehittävää, terapeuttista ja kuntouttavaa.

Vakava sairastuminen vaikuttaa lapsen itsetuntoon. Huonommuuden tunteita voidaan estää ja lievittää tarjoamalla lapselle onnistumisen kokemuksia. Siksi lapselle tutut leikit ja toimet ovat tärkeitä.

Syöpä on vaikeasti ymmärrettävä sairaus, jota lapsen on vaikea hahmottaa. Sairauden syitä ei tiedetä ja sen hoidot ovat rankkoja. Lapsi voi ilmaista ahdistavia tunteita ja pelkoja esimerkiksi maalaamisen, piirtämisen, laulamisen tai leikkimisen avulla.

Syöpähoidot saattavat vaikuttaa väliaikaisesti lapsen ulkonäköön esimerkiksi kun hiukset lähtevät hoitojen sivuvaikutuksena. Leikin avulla voidaan auttaa lasta sopeutumaan tähän ulkonäön muutokseen.

Leikin avulla lapsi pyrkii ymmärtämään ja hyväksymään sairautensa ja sen hoidon, koti-ikävän ja eron vanhemmista ja sisaruksista. Sairaalassa toimii lastenohjaajia ja varhaiskasvatuksen opettajia, jotka tukevat lasta ja perhettä iänmukaisessa kasvussa ja kehityksessä sairaus huomioon ottaen.

Lyhyenkin sairaalahoidon jälkeen voit huomata muutoksia lapsesi käyttäytymisessä. Lapsi saattaa olla kiukkuinen, kaivata enemmän seuraasi ja olla riippuvaisempi sinusta.

Sairaalakokemusten muisteleminen keskustelemalla ja leikkimällä auttaa lastasi. Erilaiset roolileikit, kuten sairaalaleikki, voivat toimia hyvinä apuvälineinä asioiden käsittelyssä ja läpikäymisessä.

Vanhempien osallistuminen lapsen leikkeihin sairaalassa saattaa helpottaa myös vanhempien omaa ahdistusta.

Sisarusten mahdollisia pelkoja, syyllisyydentunteita ja mustasukkaisuutta vähentää usein se, että hekin saavat osallistua sairaalan leikkitoimintaan.

 

Kyllä

Päivitetty  26.10.2022