Tapa-, tunne- vai impulsiivista syömistä?
Tapasyömisestä puhutaan, kun tietty tilanne laukaisee samaan aikaan myös halun syödä, kuten illalla tv:n äärelle istahtaminen. Tapasyöminen on opittua. Esimerkiksi, jos joulun jälkeen suklaakonvehteja jää syötäväksi vielä useammalle viikolle, makeaa kaipaa myös suklaiden loputtua.
Impulsiivisen syömisen laukaisee jokin impulssi, esimerkiksi herkullisen ruoan näkeminen tai haistaminen. Se on usein hetken mielijohteeseen syömistä.
Tunnesyöminen on nimensä mukaisesti tunteisiin syömistä ja sen yleisin tavoite on helpottaa pahaa oloa. Ruoka ja syöminen ovat hyvin tehokkaita mielihyvän tuottajia, mutta ne voivat alkaa vaikuttaa haitallisesti terveyteen, mikäli muita keinoja ei ole käytettävissä. Kaikki "tunnesyövät" joskus, mutta on oleellista tunnistaa raja, jonka jälkeen tunnesyömisestä alkaa tulla haittaa.
Esimerkiksi makeasta voidaan haluta tuomaan mielihyvää, kun olo on ahdistunut, pettynyt tai muuten surullinen. Ikävä tunne voidaan haluta myös hiljentää syömällä paljon esimerkiksi suuttumuksen tai häpeän tunteen vallassa. Väsyneeseen oloon puolestaan voidaan hakea piristystä äkkimakeasta.
Toisaalta myös erityisen hyvää oloa voidaan haluta vahvistaa herkullisen ruoan avulla. Voidaan esimerkiksi syödä loman alkamisen kunniaksi.
Kovassa nälässä kaikki mielihalut voimistuvat ja keho voi kehottaa etsimään mahdollisimman tuhtia ruokaa nälän helpottamiseksi.
Miten toimia?
- Pitäkää huolta tasaisesta ateriarytmistä ja kunnollisesta perussyömisestä. Silloin ylimääräiset mielihalut vähenevät luonnostaan.
- Vähentäkää napostelulle altistavia ruokia kotona; ”mitä ei silmä näe, sitä ei suu kaipaa”. Parasta olisi, kun ylimääräisiä houkutuksia olisi kotona mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan.
- Kokeilkaa syödä kerran päivässä pieni makea jälkiruoka esimerkiksi päivällisen päälle. Makean houkuttelevuus vähenee, kun se on sallittu osa syömistä.
- Koittakaa tunnistaa, milloin mielihalu tyypillisesti herää? Mihin se liittyy? Onko kyseessä tapasyöminen? Esimerkiksi, jos on tottunut napostelemaan aina elokuvia katsellessa, napostelun mielihalu herää samalla, kun alkaa miettiä elokuvan katselua. Tavat ovat opittuja ja huonon tavan tilalle kannattaa opetella parempi tapa. Kokeilkaa ottaa esimerkiksi vesipullo elokuvan äärelle, purkka suuhun tai stressipallo käteen puristeltavaksi.
- Kokeilkaa tunnistaa ja nimetä mielihalu. “Kappas vaan, minullepas tuli nyt limpparin halu. Mistähän se nyt tähän tupsahti? Olenkohan juonut tänään liian vähän? Käynpä juomassa lasin vettä. Vesi auttaa parhaiten janoon.”
- Jos mielihalun takana on selvästi jokin tunne, kuten alakulo tai suru, lapsi on hyvä ottaa kainaloon ja keskustella tunteesta ja siitä, mistä se on tullut. Voisiko vanhemman kanssa jutusteltu auttaa? Voisiko piirtäminen, tanssiminen, kävely luonnossa tai trampoliinilla hyppely tuoda helpotusta omaan oloon? Voisiko kaverin kanssa keksiä jotakin mukavaa tekemistä? Alakuloista mieltä voi piristää joskus syömällä. Mutta, jos tämä toistuu usein, mieli alkaa haluta sitä aina, kun tunne ottaa vallan. Vaarana on, että muut paremmat tunteiden käsittelyn keinot unohtuvat kokonaan.