Reisimurtumat

Reisimurtuma aiheutuu lapsilla useimmiten kaatumisen tai tapaturman (liikenne- tai urheilutapaturma) seurauksena.

​Kuva: Reiden röntgentutkimus.

Reisiluun yläosassa olevan reisiluun kaulan murtumat ovat lapsilla harvinaisempia kuin aikuisilla, mutta reisiluun varren murtumia tavataan lapsilla enemmän. Lisäksi kasvuikäisillä esiintyy reisiluun alaosassa kasvulinjaan ulottuvia murtumia. Oireena on kipua, aristusta ja turvotusta reidessä. Lapsi ei myöskään kykene astumaan jalalle. Virheasennot ovat myös silminnähden havaittavissa. Diagnoosi varmistuu röntgenkuvantamisella (röntgenkuvassa reisiluun murtuma). Tarvittaessa tehdään myös muita kuvantamistutkimuksia.

Hoito määräytyy murtumapaikan sekä lapsen iän perusteella. Erilaisia hoitovaihtoehtoja ovat vetohoidot, kipsisidokset ja murtumien kiinnittäminen tukimateriaalilla (ydinnauloilla, piikeillä ja levyillä). Kouluikäisillä murtumat hoidetaan usein asettamalla leikkauksessa murtumaan tukimateriaalia, jolloin kipsihoito ei välttämättä ole tarpeen. Leikki-ikäisillä reisimurtuman hoidossa käytetään usein lantio-alaraajakipsiä vetohoidon jälkeen. Murtuman luuduttua järjestetään seuranta tarvittaessa, mikäli kasvuhäiriön ja alaraajojen pituuseron kehittyminen arvioidaan mahdolliseksi.

Reisiluun murtumaan liittyviä kuvia

Kuva: Oikealla röntgenkuva leikki-ikäisen potilaan reisiluun murtuman hoidosta taipuisilla ydinnauloilla. Vasemmalla teini-ikäisen potilaan reisiluun murtuman hoidosta jäykällä ydinnaulalla.

Kuva: Taaperoikäisen lapsen vasemman reisiluun murtuman alkuhoito pystyvetohoidossa.

Kuva: Taaperoikäisen lapsen vasemman reiden murtuman jatkohoito lantioalaraajakipsillä.


Kuva: Taaperoikäisen lapsen reisimurtuman röntgenkuvat alkutilanteessa ja 2 kk kuluttua murtuman luuduttua.

Miten tarkkailen kipsattua raajaa?

On yleistä, että alkuun alaraajakipsi tuntuu raskaalta ja kipsiin tottuminen vie aikaa. Kipsatun raajan kipua ja varpaita on hyvä tarkkailla. Kipsatun raajan asettaminen alaspäin aiheuttaa turvotusta, paineen tunnetta ja kipua jalassa. Jalan kohoasento tuo yleensä tähän helpotuksen. Normaalia on, että välittömästi kipsauksen jälkeen jalkapöydässä ja varpaissa on turvotusta. Varpaiden tulee pysyä liikkuvina, lämpöisinä, normaalin värisinä ja tuntevina. Kipsi ei saa painaa, kiristää tai hangata. Kipsi voi myös murtua, rikkoutua tai käydä liian väljäksi murtuma-alueen turvotuksen laskettua, jolloin se on yleensä vaihdettava. Kipsin alta tuleva haju voi viitata haavatulehdukseen. Ongelmatilanteissa on otettava yhteyttä hoitavaan yksikköön. 


Osion aloitussivulleSeuraava sivu

 


reisi; lapsi; murtuma; ortopedia; nuori
Päivitetty  1.10.2019 8.38