Immuniteetti on luontaisesti heikoimmillaan elämän ääripäissä eli vastasyntyneenä ja korkeassa iässä. Osa puolustusjärjestelmästämme on synnynnäistä eli luontaista ja perimämme määräämää, osa hankitaan elämän varrella kohtaamalla erilaisia taudinaiheuttajia tai rokotteita. Viimeksi mainitulla immuniteetin osalla on muisti, eli se on varautunut valmiiksi aiemmin kohtaamansa mikrobin uuteen hyökkäykseen.
Joihinkin sairauksiin ja hoitoihin liittyy elimistön infektiopuolustuksen heikkeneminen eli niin sanottu immuunivajavuus. Tällöin immuniteettia seurataan säännöllisillä tutkimuksilla, vaikka poikkeavia infektioita ei olisi havaittu. Esimerkiksi HIV-infektion saaneilta seurataan säännöllisesti auttaja-T-solujen määrää. Samoin seurataan solunsalpaajahoitoja eli syövän hoitoa saavien henkilöiden veren granulosyyttisolujen määrää. Näin infektiouhat voidaan ennakoida ja joissakin tilanteissa aloittaa ehkäisevä antibiootti- tai viruslääkehoito.
Primaariset, synnynnäiset immuunipuutokset ovat puolustusjärjestelmän häiriöitä, joissa tulehdustautien riski on suuri. Tällaiset tilat kuuluvat harvinaissairauksien ryhmään. Synnynnäiset immuunipuutteet luokitellaan B-solu-, T-solu- sekä yhdistyneisiin T- ja B-solu-vajauksiin.