Oppimisvaikeudet

Oppimisvaikeudet voivat tulla esille vasta kouluiässä, kun oppiminen ei etene kuten ikätovereilla. Lievätkin oppimisvaikeudet on tärkeä tunnistaa, jotta lasta voidaan tukea koulussa ja kotona.

Tapamme oppia on yksilöllinen. Oppimisvaikeuksista puhutaan silloin, kun lapsi ei opi

  • odotettuja asioita
  • odotetussa ajassa
  • odotetuilla ponnisteluilla
  • odotetuilla menetelmillä.

Oppimisvaikeudet ilmenevät iän ja oppimishaasteiden mukaan. Ne ovat usein perinnöllisiä, vaikka ilmenevät samassakin perheessä eri tavalla. Niihin voi liittyä muita erityisvaikeuksia ja neurologisia ja psykiatrisia rinnakkaishäiriötä. Varhainen tunnistaminen ja tuki tärkeää ongelmien laajenemisen ehkäisemiseksi.

Oppimisvaikeuksien syyt ovat monitekijäisiä (perinnölliset tekijät, ympäristötekijät), ja niitä voivat aiheuttaa kehitystä vaurioittavat tekijät, kuten keskosuus, asfyksia eli hapenpuute, alkoholialtistus, infektiot, keskushermostoinfektiot tai keskushermostoon kohdistuneet vammat.

Oppimisvaikeudet voidaan jakaa

  • lukemisen erityisvaikeus (dysleksia)
  • kirjoittamisen erityisvaikeus (dysgrafia)
      • yhdessä esiintyessä lukivaikeus (5 % väestöstä)
  • matemaattinen erityisvaikeus (3–7% väestöstä)
  • näönvaraisen hahmottamisen ongelmat​.

Oppimisvaikeuksien tutkiminen

Oppimisvaikeuksia selvitetään ensisijaisesti koulussa.

Koulussa laaja-alainen erityisopettaja ja koulupsykologi selvittävät lapsen oppimisvaikeuden luonnetta. Sen perusteella oppilaalle laaditaan tarvittaessa oppimissuunnitelma. Lapsen itsetunnon tukeminen on tärkeää. Tavoitteena on, että lapsi saa käsityksen itsestä oppijana (miten opin?), ja saa käsityksen omista vahvuuksistaan.

Jos lapsen oppimisvaikeus on vaikeahoitoinen ja monimuotoinen, voidaan harkita erikoissairaanhoidon neuropsykologin tutkimuksia: lapsi ei ole esimerkiksi saavuttanut 5. luokkaan mennessä toimivaa lukutaitoa tai hän ei ole oppinut matematiikan peruslaskusääntöjä säännöllisestä erityisopetuksesta ja kodin tuesta huolimatta.

Neuropsykologisen tutkimuksen avulla selvitetään oppimisvaikeuden luonnetta ja arvioidaan lapsen kielellisiä ja näönvaraisia päättelytaitoja. Usein lapsen tilanteen auttamiseksi on tärkeää selvittää lapsen keskittymistä ja kykyä ohjata omaa toimintaansa. Jos lapsella on sosiaalisessa vuorovaikutuksessa vaikeutta, voidaan selvittää lapsen kykyä toimia vuorovaikutuksessa, miten lapsi asettuu toisen ihmisen asemaan ja osaa tunnistaa tunteita. Oppimisvaikeuksissa arvioidaan myös lapsen lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen taitoja.

Neuropsykologin tutkimuksen avulla saadaan tietoa lapsen vahvuuksista ja vaikeuksista kodin, päiväkodin ja koulun tukitoimien suunnittelemiseksi. Joissakin tilanteissa lapselle saatetaan suositella neuropsykologista kuntoutusta.

Lasta voi valmistella neuropsykologin tutkimukseen kertomalla hänelle, että neuropsykologin kanssa tehdään erilaisia tehtäviä ja jutellaan.

Neuropsykologin tutkimus on osa lapselle tehtävää kokonaisselvittelyä erikoissairaanhoidossa. Lastenneurologi määrittää neuropsykologisen tutkimuksen tarpeen. Tätä ennen perusterveydenhuollossa koulupsykologi tai neuvolapsykologi on tutkinut lapsen taitoja ja selvittänyt oppimisen ja kehityksen huolenaiheita.

Oppimisen tukeminen

Vanhemmuus on erilaista, jos lapsella on oppimisvaikeuksia. Lapsi tarvitsee arjessa ikäisiinsä verrattuna tavanomaista enemmän apua oman toimintansa ohjaamiseen ja arjen rutiinien rakentamiseen (läksyjen teko, koulutarvikkeista huolehtiminen). Nämä taidot ovat koulunkäynnin kannalta yhtä tärkeitä kuin lukemaan ja kirjoittamaan oppiminen.

Vanhemman ja lapsen muiden lähiaikuisten on tärkeää

  • tukea ja kannustaa
  • luoda samana toistuvia rutiineja ja ennakoida arjessa tapahtuvia muutoksia.

Rutiinit helpottavat arkea

Aikuisen järjestelmällinen tapa tehdä ja toistaa arkirutiineja toimii lapselle mallina. Aikuisen mallin avulla lapsi vähitellen sisäistää tehokkaampia toimintatapoja.

Läksyjen tekoon on hyvä luoda tarvittavat rutiinit yhdessä lapsen kanssa. Rutiinien luomiseen tarvitaan aikaa, pitkäjänteisyyttä ja myötämielisyyttä sekä vanhemmalta että lapselta. On tärkeää, ettei aikuinen tee kaikkea lapsen puolesta, vaan ohjaa lasta tekemään, luomaan ja oppimaan tarvittavat koulurutiinit. Rutiinien oppimiseen lapsi tarvitsee paljon harjoittelua, toistoa ja kannustusta. Huonojen toimintatapojen poisoppimiseen tarvitaan yhtä lailla aikaa.

Lapsen ohjaamisessa on hyvä keskittyä asiaan: tekemisen värittämistä omilla tunteilla kannattaa välttää. Valitse lapselle vaihtoehdot, joista hän voi valita ja tee sopimukset toimintavoista. Suunnittele toiminta etukäteen yhdessä lapsen kanssa ja tee selkeä sopimus siitä, mitä pitää tehdä ja mihin mennessä. Havainnollista se konkreettisin keinoin.

Palkitseminen ja hyväksyminen

Lasta palkitaan myös yrittämisestä, ei vain onnistumisista. Tärkeää on, että aikuisen palaute on välittömästi tapahtuvaa ja johdonmukaista. Lapsi tarvitsee hyväksyntää ja kannustusta, vaikka toiminta ei aina tuottaisi toivottua lopputulosta. Tärkeää on, ettei tekemiseen pakoteta, vaan lapsen annetaan kokeilla ja löytää sellaista, missä hän voi kokea osaavansa.

Huonosta käytöksestä

Huonoon käytökseen vastataan rauhallisesti ja selittäen. Ohjeet toistetaan tarvittaessa uudelleen, mutta vältetään jankuttamista ja liikaa perustelua. Joskus voi olla hyvä puhua vähemmän, jolloin omalla toiminnalla lapselle tarjotaan malli oikeasta tavasta tehdä. Ohjeiden mielessä pitämisessä voi käyttää kuvallisia keinoja.

Harjoiteltavat asiat tauotetaan ja pilkotaan pienempiin osiin

Lapselle luodaan mahdollisuudet onnistua. Hänelle opetetaan työn sopiva tahti ja tehtävä pilkotaan sopiviin osiin: kaikkea ei tarvitse tehdä kerralla. Apuna voi tarvittaessa käyttää kännykän ajastinta osoittamaan läksyjen tekoon tarvittava aika. Huomio kiinnitetään yhteen asiaan kerrallaan (esimerkiksi tarvikkeista huolehtiminen, työrauhan antaminen toisille, kielenkäyttö). On myös tärkeää opettaa lapsi pyytämään apua.

Työskentelylle luodaan aika ja paikka

Lasta auttaa, jos hänen työvälineilleen on varattu tietty paikka. Se voi olla esimerkiksi keittiössä tai lapsen omassa huoneessa. Repulle on hyvä varata oma paikka lähellä läksynlukutilaa. Lukujärjestys, jossa on myös lapsen vapaa-ajan harrastukset, laitetaan näkyville. Tarvittaessa lukujärjestyksen viereen laitetaan muu viikko-ohjelma, jossa on mukana vastuutehtävät kotona. Läksyjen teolle ja kokeiden lukemiselle on tärkeää varata säännöllinen, samana toistuva aika ja tuttu paikka. Lasta autetaan ja opetetaan laatimaan oma lista muistettavista asioista, esimerkiksi repun pakkaaminen valmiiksi illalla.

Ajan hahmottaminen

Ajan kulun hahmottaminen on oppimisvaikeuslapselle usein vaikeaa. Kellon harjoittelussa aloitetaan tasa- ja puolituntien hallinnasta. Toisten lasten on helpompi hahmottaa kellon aika digitaalisesti, toisten lasten on helpompi hahmottaa se viisarinäytöstä. Kokeilemalla selvitetään, kumpi tapa on lapselle helpompi. Kännykän sekuntikellon avulla voitte harjoitella, kauanko kestää minuutti ja kauanko kestää esimerkiksi repun pakkaaminen.

Vanhempien jaksaminen

Sopiva vertaistuki tukee vanhempien jaksamista. Lapsen muiden lähiaikuisten kanssa kannattaa tehdä yhteistyötä ja pyytää tarvittaessa apua.


Edellinen sivuSeuraava sivu

 


"10-vuotiaan Venlan lukeminen on hidasta ja kirjoittaminen työlästä. Mistä on kyse?"