Vauva kehittyy vuorovaikutuksessa läheistensä kanssa ja aluksi seurustelu onnistuu parhaiten sylissä. Vauvaa kannattaa syntymästä asti totuttaa eri asentoihin sekä sylissä että lattialla, jotta hän oppisi esimerkiksi kannattelemaan päätään ja ryömimään. Taidot kehittyvät parhaiten arjen hoito- ja seurustelutilanteissa: vauva ei tarvitse erityistä ”jumppaa”. Hän oppii taitoja vaiheittain, eikä esimerkiksi kävelyä kannata alkaa harjoitella ennen kuin vauva alkaa itse pyrkiä pystyasentoon tukea vasten.

Näin voit tukea vauvan kehitystä:

Juttele vauvan kanssa ja houkuttele häntä katsekontaktiin keskilinjassa

Nosta ja laske vauva kyljen kautta.

Kanna vauvaa monipuolisissa asennoissa pään kannattelun ja asennonhallinnan tukemiseksi.

Anna vauvan harjoitella vatsamakuulla olemista päivittäin. Kyynärnojassa tukeutuminen on tärkeää itsenäisen liikkumisen kehittymiselle.

Kaikki lapset hyötyvät monipuolisesta arkiliikunnasta ja leikeistä erilaisissa maastoissa, kuten pehmeässä hiekassa, metsässä ja vedessä. Myös kiipeily liikuntatelineissä kehittää lapsen taitoja. Kesäaikaan paljain jaloin liikkuminen pehmeässä maastossa (vaikka hiekkarannalla) tukee tasapainotaitoja ja tuntotietoa.

Monet kunnat ja yksityiset järjestöt ja urheiluseurat järjestävät lapsille mahdollisuuksia ryhmäliikuntaan.

Lapsille, joilla on lieviä motoriikan pulmia, järjestetään monissa terveyskeskuksissa fysioterapeuttien ja toimintaterapeuttien ohjaamia motoriikkaryhmiä, joissa harjoitellaan ikätasoisia taitoja ja kehonhahmotusta. Ryhmiin hakeudutaan terveyskeskuksen fysio- ja toimintaterapeuttien kautta.

Fyysisen aktiivisuuden suositus kouluikäisille (PDF) (Nuori Suomi)

Lapsille, joilla on arjen toimintakykyä rajoittavia motoriikan pulmia, voidaan järjestää tarpeen mukaan yksilöllistä fysio-tai toimintaterapiaa. Keskeistä on lisäksi lapsen lähiympäristön (perhe, päiväkoti, koulu) ohjaaminen lapsen kanssa toimimiseen ja lapsen motoriikan tukemiseen.

Fysioterapia

Fysioterapia on lääkinnällistä kuntoutusta, jonka tavoitteena on tukea lasta liikkumaan ja toimimaan arjessa. Fysioterapian tavoitteet asetetaan yhdessä lapsen, tämän läheisten ja terapeutin kesken. Fysioterapeutin tehtävänä on auttaa löytämään uusia lasta tukevia toimintatapoja. Lapsen kuntoutumisen kannalta on olennaista, että koko lapsen lähipiiri – perhe ja päiväkoti tai koulu – sitoutuvat tavoitteisiin, koska varsinainen harjoittelu ja taitojen omaksuminen tapahtuvat arjessa toimimalla.

Fysioterapia voi toteutua kunnallisen tai yksityisen fysioterapeutin toteuttamana.

Toimintaterapia

Toimintaterapia on lääkinnällistä kuntoutusta, jonka tavoitteena on tukea lapsen motoristen taitojen ja hahmottamisen kehitystä, osallistumista leikkiin, koulunkäyntiin, harrastamiseen ja itsestä huolehtimiseen. Toimintaterapiasta hyötyvät lapset, joilla on sairaudesta, vammasta tai kehityksen poikkeavuudesta johtuvia vaikeuksia selvitä arjen toiminnoista.

Toimintaterapia toteutuu tavoitteellisissa leikki- ja toimintatilanteissa, joita suunnitellaan yhdessä lapsen kanssa hänen mielenkiintonsa mukaan. Menetelminä käytetään esimerkiksi leikkejä, pelejä, rakenteluja ja luovia toimintoja. Terapiassa toiminta on tarpeeksi haastavaa, hauskaa ja onnistumisen kokemuksia antavaa. Tällöin lapsen käsitys omasta itsestä vahvistuu ja hänen on helpompi selviytyä arjessa. Toimintaterapia on usein yksilöllistä, mutta se voi olla myös pari- tai ryhmämuotoista.

Toimintaterapeutti ohjaa myös vanhempia sekä päiväkodin tai koulun henkilökuntaa. Lapsen kehitystä ja oppimista tukevia keinoja arkipäivän tilanteisiin suunnitellaan yhdessä. Ohjauksellinen työskentely lähiverkoston kanssa tai toimintaterapia toteutuu vastaanottokäynteinä, koti-, koulu- tai päiväkotikäynteinä.

Toimintaterapia voi toteutua kunnallisen tai yksityisen toimintaterapeutin toteuttamana.

Fysio- ja toimintaterapiaan pääseminen

Fysio-ja toimintaterapiaan ohjataan neuvolan tai kouluterveydenhuollon lähetteellä. Omaan neuvolaan tai kouluterveydenhuoltoon kannattaa ottaa yhteyttä, jos on huolissaan lapsen motorisista taidoista.

Varvaskävely on yleistä pienillä lapsilla kävelemään oppimisen yhteydessä. Jos varvaskävely jatkuu yli 6 kuukautta tai se on toispuolista, pitää ottaa yhteys neuvolaan.

Varvaskävelyn ajatellaan olevan normaali fysiologinen ilmiö lapsen opetellessa kävelemään. Varvaskävelytaipumuksesta voidaan puhua, kun lapsi vielä 6 kuukauden itsenäisen kävelyn oppimisen jälkeen kävelee enimmäkseen päkiäpainotteisesti.

Tavallisin syy on niin sanottu hyvänlaatuinen varvaskävely ilman varsinaista sairautta. Näillä lapsilla kehitys on yleensä normaalia ja kävely symmetristä. Varvaskävelijöillä esiintyy kuitenkin usein aistiyliherkkyyksiä, esim. jalkapohjan kosketusherkkyyttä.

Jos varvaskävely jatkuu pitkään, saattaa nilkkanivelen koukistusliike rajoittua, jolloin kävelymallin tahdonalainen korjaaminen ei välttämättä enää onnistu. Jatkuva varpailla kävely rasittaa niveliä ja saattaa aiheuttaa kipuja alaraajoihin ja alaselkään. Tavallista on, että jatkuva päkiäkuormitus muokkaa jalkaterien etuosia leveiksi ja vähemmän kuormitusta saavat kantapäät jäävät pehmeiksi ja suipoiksi, mikä saattaa vaikeuttaa sopivien jalkineiden löytämistä.

Perusteellisilla esitiedoilla ja kliinisellä tutkimuksella poissuljetaan vamman tai sairauden mahdollisuus: arvioidaan lapsen tavallista liikkumista, lihasjäntevyyttä sekä mitataan nilkan, polven ja lonkan passiiviset ja aktiiviset liikeradat. Lisäksi arvioidaan, miten varvaskävely vaikuttaa lapsen toimintakykyyn ja aiheuttaako se lapselle kipua.

Varvaskävelyn vaikeusasteen arviointi: varpailla alle 25 %,
25–50 %, 50–75 % tai 75–100 % ajasta.

Suurella osalla varvaskävelijöistä kävelymalli normalisoituu itsestään esikoulu tai kouluikään mennessä kävelyn vakiintuessa ja painon lisääntyessä.

Pelkkä perusterveydenhuollon seuranta ilman erityisempiä hoitoja riittää, jos varvastusta on alle 50 % ajasta.

Tarvittaessa fysioterapeutti ohjaa tukevien kenkien hankinnassa ja pohjevenytyksissä (katso myös alla oleva pohjevenyttelyvideo). Joskus lapselle myönnetään tiivis fysioterapiajakso edesauttamaan uuden kävelymallin hahmottamista. Perheen sitoutuminen kotiharjoitteisiin on oleellista hyvien tulosten aikaansaamiseksi. Jos perusterveydenhuollon ohjeista huolimatta varvaskävelyä esiintyy yli 50 % ajasta tai lapselle on kehittynyt liikerajoitusta nilkkaniveliin, ohjataan hänet terveyskeskus- tai koululääkärin lähetteellä erikoissairaanhoitoon neurologin vastaanotolle.

Erikoissairaanhoidossa lapselle tehdään tarvittaessa asentohoidolliset yölastat, lisätään pohjelihaksiin joustavuutta mikrovirta-sähköhoitojaksolla tai hoidetaan sarjakipsauksella. Sarjakipsauksessa nilkka ohjataan keskiasentoon saappaan muotoisiin kipseihin, joita käytetään kolme viikkoa. Tarvittaessa suositellaan lapselle tiiviin fysioterapiajakson uusimista.

Huomattavissa nilkkanivelen koukistusliikerajoituksissa (nilkka ei tule keskiasentoon, kuten kuvassa), voidaan pohjelihaksia heikentää pistämällä botuliinitoksiinia suoraan lihakseen.

Tällöin varpaille nouseminen vaikeutuu aineen vaikutuksen ajaksi muutamasta viikosta kolmeen kuukauteen. Vaikeimmissa tapauksissa, kun nilkkaniveltä ei enää saada muilla keinoin keskiasentoon, konsultoidaan ortopedia mahdollisesta akillesjänteen tai pohjelihaksen pidennysleikkauksesta.

Vaikeampia varvaskävelijöitä tulisi seurata 1–2 vuoden välein murrosiän yli kunnes pituuskasvu tasaantuu

Parhaimmat hoitotulokset saavutetaan pitkäjänteisellä harjoittelulla ja perheen sitoutumisella.

Videolla neuvotaan, miten pohjevenyttelyä voi tehdä kotona.