Varvaskävelyn ajatellaan olevan normaali fysiologinen ilmiö lapsen opetellessa kävelemään. Varvaskävelytaipumuksesta voidaan puhua siinä vaiheessa, kun lapsi kävelee enimmäkseen päkiäpainotteisesti vielä kuusi kuukautta itsenäisen kävelyn oppimisen jälkeen.
Tavallisin syy varvaskävelyyn on niin sanottu hyvänlaatuinen varvaskävely ilman varsinaista sairautta. Tällaislla lapsilla kehitys on yleensä normaalia ja kävely symmetristä. Varvaskävelijöillä esiintyy kuitenkin usein aistisäätelyn pulmia, esimerkiksi jalkapohjan kosketusherkkyyttä.
Jos varvaskävely jatkuu pitkään, nilkkanivelen koukistusliike saattaa rajoittua, jolloin kävelymallin tahdonalainen korjaaminen ei välttämättä enää onnistu. Jatkuva varpailla kävely rasittaa niveliä ja saattaa aiheuttaa kipuja alaraajoihin ja alaselkään. Jalat väsyvät herkästi rasituksessa. Tavallista on, että jatkuva päkiäkuormitus muokkaa jalkaterien etuosia leveiksi ja vähemmän kuormitusta saavat kantapäät jäävät pehmeiksi ja suipoiksi, mikä saattaa vaikeuttaa sopivien jalkineiden löytämistä.
Suurella osalla varvaskävelijöistä kävelymalli normalisoituu itsestään esikoulu- tai kouluikään mennessä kävelyn vakiintuessa ja painon lisääntyessä.
Varvaskävelyn vaikeusaste määritellään arvioimalla, miten suuren osan ajasta lapsi kävelee varpaillaan:
- alle 25 prosenttia
- 25–50 prosenttia
- 50–75 prosenttia
- 75–100 prosenttia.
Pelkkä perusterveydenhuollon seuranta ilman erityisempiä hoitoja riittää, jos varvastusta on alle 50 prosenttia ajasta.
| Varvaskävelyn tutkiminen | Perusteellisilla esitiedoilla ja kliinisellä tutkimuksella poissuljetaan vamman tai sairauden mahdollisuus: arvioidaan lapsen tavallista liikkumista ja lihasjäntevyyttä sekä mitataan nilkan, polven ja lonkan passiiviset ja aktiiviset liikeradat. Lisäksi arvioidaan, miten varvaskävely vaikuttaa lapsen toimintakykyyn ja aiheuttaako se lapselle kipua. |
| Varvaskävelyn hoito perusterveydenhuollossa | Fysioterapeutti ohjaa tarvittaessa tukevien kenkien hankinnassa ja pohjevenytyksissä (katso myös alla oleva pohjevenyttelyvideo). Joskus lapselle myönnetään tiivis fysioterapiajakso edesauttamaan uuden kävelymallin hahmottamista. Perheen sitoutuminen kotiharjoitteisiin on oleellista hyvien tulosten aikaansaamiseksi. Jos perusterveydenhuollon ohjeista huolimatta varvaskävelyä esiintyy yli 50 prosenttia ajasta tai lapselle on kehittynyt liikerajoitusta nilkkaniveliin, ohjataan hänet terveyskeskus- tai koululääkärin lähetteellä erikoissairaanhoitoon neurologin vastaanotolle. |
| Varvaskävelyn hoito erikoissairaanhoidossa | Erikoissairaanhoidossa lapselle tehdään tarvittaessa asentohoidolliset yölastat, lisätään pohjelihaksiin joustavuutta mikrovirta-sähköhoitojaksolla tai hoidetaan sarjakipsauksella. Sarjakipsauksessa nilkka ohjataan keskiasentoon saappaan muotoisiin kipseihin, joita käytetään kolme viikkoa. Tarvittaessa fysioterapiajakso uusitaan. Huomattavissa nilkkanivelen koukistusliikerajoituksissa, voidaan pohjelihaksia heikentää pistämällä botuliinitoksiinia suoraan lihakseen. Pistoksen jälkeen varpaille nouseminen vaikeutuu aineen vaikutuksen ajaksi muutamasta viikosta kolmeen kuukauteen. Vaikeimmissa tapauksissa, kun nilkkaniveltä ei enää saada muilla keinoin keskiasentoon, konsultoidaan ortopedia mahdollisesta akillesjänteen tai pohjelihaksen pidennysleikkauksesta. Seurantaa jatketaan 1–2 vuoden välein murrosiän yli, kunnes pituuskasvu tasaantuu. Parhaimmat hoitotulokset saavutetaan pitkäjänteisellä harjoittelulla ja perheen sitoutumisella harjoitteluun. |
| Pohjevenyttelyvideo | Videolla neuvotaan, miten pohjevenyttelyä voi tehdä kotona.
|