Panayitopoulosin oireyhtymä alkaa useimmiten 3–6-vuotiaana. Tyypilliseen kohtaukseen liittyy pahoinvointia ja kalpeutta, joiden aikana tajunnan taso on vielä normaali. Tämän jälkeen lapsi menee vähitellen poissaolevaksi, silmät voivat kiertyä sivuun ja kohtaus voi edetä tajuttomuuskouristuskohtaukseksi. Kohtaukset alkavat usein unen aikana ja voivat pitkittyä.
Suurella osalla lapsista on vain yksittäinen tai muutama kyseiseen epilepsiaan sopiva kohtaus, eikä lääkitystä välttämättä tarvita lainkaan. Toistuvat kohtaukset reagoivat yleensä hyvin lääkkeisiin, ja herkkyys kohtauksille jää pois lapsen kasvaessa. Epilepsiaoireyhtymän taustalla epäillään olevan geneettinen herkkyys, mutta yksittäisiä geenejä ei vielä tunneta eikä niitä tutkita muuten kuin tieteellisessä tutkimustarkoituksessa.
Aivosähkökäyrässä on Panayitopoulosin epilepsiaoireyhtymälle tunnusomaisia takaraivolohkossa tai laajemmin eri aivoalueilla esiintyviä piikkejä, jotka lisääntyvät unessa. Aivojen magneettikuvauksen tulos on normaali.
Hoidossa noudatetaan yleisesti paikallisalkuisten epilepsioiden hoitosuositusta, jossa ensisijainen lääke on okskarbatsepiini, karbamatsepiini tai levetirasetaami. Tarvittaessa voidaan harkita myös muita lääkevaihtoehtoja. Ennuste on erittäin hyvä. Useimmat potilaat saavat elämänsä aikana vain 1–3 kohtausta ja saavuttavat kohtauksettomuuden 1–2 vuoden kuluessa ensimmäisestä kohtauksesta.