Juhlien tarjoilut

Arjen valinnat ja toistuvat tottumukset ovat aina merkityksellisempiä kuin harvat juhlahetket. Juhlaherkuista saa ja pitää nauttia.  Kohtuutta voi kuitenkin opetella myös juhlapäivinä.

​Toisille makean ja herkkujen syömisen hallinta on helppoa. Suurin osa joutuu harjoittelemaan enemmän kohtuullisuutta nykyisessä ympäristössä, jossa ruokaa on tarjolla kaiken aikaa ja kaikkialla.

Makean syömisen tavat ja mieliteot ovat opittuja. Samalla tavalla voi oppia myös vähäiseen tai kohtuulliseen makean syömiseen. Ihminen ei tule sokerista riippuvaiseksi niin, että sitä olisi pakko saada.

Keinoja kohti kohtuutta juhlissakin:

  • Ennen juhlia syöty terveellinen välipala tai kunnon ateria auttaa pitämään herkkujen määrän kohtuullisena.
  • Kaikkea ei ole pakko ottaa.
  • Tarjolla olevan palan voi aina puolittaa.
  • Kaikkea ei ole pakko syödä, tähteitä saa jättää.

Kotijuhlissa voi vaikuttaa pöydän antimiin:

  • Lisätkää tarjolle marjoja, hedelmiä tai muita kasviksia ja vähentäkää runsaskaloristen herkkujen valikoimaa.
  • Tarjotkaa sokerittomia juomia, sokeria tulee riittävästi jo makeista tarjottavista.
  • Valmistakaa terveellisempiä herkkuja esim. porkkanamuffinit ja marjapiirakkaa ovat terveellisempiä vaihtoehtoja ja herkullisia!
  • Pakastakaa jäljelle jääneet tarjoilut ja käyttäkää niitä vierasvarana.

Edellinen sivuSeuraava sivu

 



Päivitetty  2.9.2019 14.12