En tykkää oikein mistään kasviksista

Makutottumukset muovautuvat onneksi läpi elämän ja uusiin makuihin tottuminen on mahdollista vielä aikuisenakin.

Uusiin makuihin tottuminen vaatii oman halun maisteluun ja monta maistelukertaa erityisesti happamien ja karv​aiden makujen osalta. Makeat ruoat sen sijaan koetaan usein miellyttäviksi jopa yhdenkin maistamisen jälkeen, koska ihmisellä on synnynnäinen mieltymys makeaan.

Monet hedelmät ja marjat ovat yhdistelmä makeaa ja hapanta, ja niiden makuun oppiminen voi ottaa aikaa.

Valikoiva syöminen eli niin sanottu ruoan kanssa nirsoilu on tavallista lapsille. Nirsoilun juuret ovat ihmislajille synnynnäisesti tyypillisessä uutuudenpelossa, joka kohdistuu nimenomaan kasviksiin, osalla myös pääruokiin ja lihaan.

Miten toimia?

  • Kärsivällisyys ja kannustus maistamiseen kuin myös vanhempien ja muiden lasten esimerkki tuovat vähitellen helpotusta tilanteeseen.
  • Sen sijaan pakottaminen, tuputtaminen ja uhkailu ovat tehottomia keinoja ja voivat päinvastoin lisätä syömisen pulmia.
  • Maistamisrohkeutta voidaan kasvattaa makupalapelillä. Se on peli, jossa hauskan ja jännittävän pelaamisen kautta pääsee tutustumaan ja maistelemaan erilaisia ruoka-aineita.

Edellinen sivuSeuraava sivu

 


Päivitetty  2.9.2019 14.10