Aikuiset

Liikkuminen on monella tapaa tärkeää myös aikuisille, lisäksi vanhemmat toimivat liikkuvan ihmisen mallina lapsille.

​​Lapsiperhearjen pyörityksessä oman ajan löytäminen riittävälle liikunnalle voi olla haastavaa. Liikunnan ei tarvitsekaan olla erikseen järjestettyä hikijumppaa, vaan arjen rutiineihin liittyvää liikkumista. Liikunta saa kehon ja mielen voimaan hyvin sekä ​tuo vireyttä ja jaksamista jokaiseen päivään.

Olisiko liikunnan lisääminen päivään mahdollista seuraavien vinkkien avulla?

  • Voitteko kulkea työmatkat kävellen tai pyörällä? Mikäli työpaikka sijaitsee kaukana kotoa, voitteko kulkea edes osan matkasta kävellen?
  • Millaisia taukoja pidätte työpaikalla? Millainen taukoliikunta on mahdollista? Esimerkiksi puhelut voi hyvin puhua seisten.
  • Voitteko hoitaa kaupassakäynnit ja muut asioiden hoitamiset jalan tai pyörällä?
  • Voitteko peuhata enemmän lasten kanssa? Voitteko osallistua aktiivisesti lasten ulkoiluun ja liikkua heidän kanssaan? Liikkuminen on koko perheen yhteistä laatuaikaa!
  • Mikä olisi päivän paras hetki omalle liikuntahetkelle? Harrastukset ennen vai jälkeen työpäivän?

Pyrkikää liikkumaan mahdollisimman monena päivänä, ainakin kolme kertaa viikossa. Välttäkää pitkiä yli kahden tunnin ​​istumisjaksoja ja pyrkikää seisomaan mahdollisuuksien mukaan.

Jokapäiväisten tapojen säännönmukainen viilaus liikkuvampaan suuntaan käy helposti, kun muutokset tehdään omassa tahdissa. Antakaa itsellenne aikaa tottua liikkumiseen ja pyrkikää lisäämään liikkumista rutiini kerrallaan suosituksia vastaavaan suuntaan. Liikkuminen edistää terveyttä, kun se tuo mielihyvää ja on omasta tahdosta lähtevää.


Kuva: Viikoittainen liikuntapiirakka (UKK-instituutti)

Kävellen kuntoon

Kävely on suomalaisten tavallisin liikuntamuoto. UKK-instituutin Kävelyn portaat -kuva havainnollistaa, mikä askelten määrä on terveyden kannalta riittävä.

Kuva: Kävelyn portaat (UKK-instituutti)

Välttämättömistä arkiaskareista kertyy keskimäärin 2000–5000 askelta päivässä. Se on terveyden kannalta liian vähän. Puolen tunnin eli noin kolmen kilometrin kävelylenkistä tulee lisää noin 4000 askelta. Tällöin päivittäisiä askeleita kertyy 6000–9000, mikä on terveyden kannalta riittävää. Vielä suurempi askelmäärä tuo lisää terveyshyötyjä ja auttaa esimerkiksi painonhallinnassa.


Edellinen sivuOsion aloitussivulle​​​​

 


Päivitetty  2.9.2019 14.03