Liikkumisen riemua oman perheen kanssa

Yhdessä liikkuminen tuo voimia arjen pyöritykseen, sillä se saa aikaan iloa ja riemua sekä vahvistaa läheisyyden tunnetta.

Yhdessä liikkuminen luo elämyksiä ja onnistumisen tunteita, se myös lisää uskoa ja luottamusta oman perheen kykyihin ja yhteistyöhön.

Liikunnan tulisikin olla osa jokaisen lapsiperheen elämää, sillä arkiset liikuntamahdollisuudet ovat usein lähellä kotia, eivät vaadi erityisiä varusteita, ainoastaan viitseliäisyyttä ja ajan järjestämistä.

Perheliikunta voi muodostaa merkittävän osan lapsen ja aikuisen liikuntasuosituksen määrästä tai sen jopa kokonaan.

Pohdittavaa

  • Voitteko järjestää enemmän aikaa yhteiselle touhuamiselle? Esimerkiksi lähteä aina tiettyyn aikaan touhuilemaan, esimerkiksi arkisin päivällisen jälkeen tai viikonloppuisin aamupalan jälkeen?
  • Millaista liikuntaa voisitte lisätä yhdessä? Pihatöiden tekemistä, luonnossa liikkumista, koiran ulkoilutusta, uimassa käymistä?
  • Voisitteko osallistua perheille tarkoitettuihin tapahtumiin, lomaviikkoihin tai liikuntaryhmiin?

Liikkukaa, harrastakaa, hassutelkaa ja hullutelkaa yhdessä!

Lue lisää:


Edellinen sivuSeuraava sivu

 


Päivitetty  2.9.2019 14.30