Ajankohtainen

Tutkimuksesta uutta tietoa, keille maitoallergian siedätyshoito kannattaa aloittaa

Julkaistu 27.3.2019 15.40

Lehmänmaitoallergia on yksi yleisimmistä ruoka-allergioista. Se kuitenkin useimmiten paranee lapsen kasvaessa. Jos maitoallergia ei ole kasvun myötä poistunut, voidaan kokeilla siedätyshoitoa. Vasta julkaistussa tutkimuksessa havaittiin maitoallergian vasta-ainetasojen ennustavan hoidon onnistumista.

Maitoallergia aiheuttaa ihottumaa, oksentelua, ripulia ja hengitysteiden oireita. Oireet saattavat ilmaantua hyvin pienistäkin maitomääristä. Maitoallergiaa hoidetaan lääkärin ohjeiden mukaan poistamalla ruokavaliosta maitoproteiini. Maitoallergia paranee usein kasvun myötä itsestään ja maitoproteiini voidaan palauttaa ruokavalioon.

Mikäli maitoallergia ei ole kasvun myötä ohittunut, on kokeiltu ruokasiedätystä maidolla, josta on pienissä tutkimuksissa saatu lupaavia tuloksia. Siedätettäessä allergeenia annetaan vähitellen suurenevina annoksina, jolloin elimistö oppii vähentämään liiallista reaktiotaan allergeeniin.

Tällä hetkellä ruokasiedätys on kokeellista hoitoa.

Siedätyshoidon onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä selvittäneeseen tutkimukseen osallistui 11 vuoden aikana yhteensä 296 IgE-vasta-ainevälitteistä lehmänmaitoallergiaa sairastavaa yli viisivuotiasta, jotka olivat potilaina HUSin Iho- ja allergiasairaalassa ja Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.

Tutkimuksen perusteella tiedetään, miten lapsen maitoallergian vasta-ainetaso ennustaa hoidon onnistumista sekä millaiset sivuvaikutukset liittyvät suurentuneeseen riskiin saada vaikea allerginen reaktio. Näiden perusteella voidaan tarkemmin arvioida, keille siedätyshoidosta voi olla apua.

Tutkimus on osa lääketieteen lisensiaatti Tiina Kauppilan (HUS) väitöskirjatyötä.

Lue lisää:

Juuri julkaistu: Maitoallergian siedätyshoidon onnistumiseen vaikuttavat tekijät on määritetty