Läheisen sairastuminen voi tapahtua vähitellen. Perheenjäsenet voivat aluksi huomata pieniä muutoksia läheisen käyttäytymisessä ja voinnissa: hän ei ole oma itsensä, hänen tapansa ja käyttäytymisensä muuttuvat tai hän voi olla aiempaa väsyneempi. Omaiset ovat usein hyvin hämillään läheisen käyttäytymisestä.

Voi tuntua kuin elämästä olisi kadonnut ennakoitavuus, ja tilalle tullut kaaos ja sekaannus. Silloin kun muutokset elämässä ovat suuria ja niistä aiheutuva stressi ylittää yksilön sietokyvyn suhteessa yksilön käytettävissä oleviin voimavaroihin, yksilön toiminta muuttuu joskus hyvinkin hajanaiseksi.

Ongelmien tunnustaminen voi voimistaa läheisten ahdistusta ja pelkoa siitä, että oireet pahenevat tulevaisuudessa. Perheen sisällä voi myös olla erilaisia näkemyksiä ongelman vakavuudesta. Tämä voi herättää perheen jäsenten kesken erimielisyyksiä: toinen hakee apua, kun taas toinen voi ottaa asiaan etäisyyttä. Toisaalta sairaus voi iskeä yllättäen ennen kuin tilannetta on edes kunnolla havaittu.

Läheiset voivat kokea itsensä avuttomiksi ja tilanteet saattavat tuntua sekavilta ja hämmentäviltä, jos apua ei ole helppoa saada. Läheinen voi kieltäytyä hoidosta. Lisäksi voi olla vaikeaa saada hoitoa tai tunnistaa, mistä oireet johtuvat, tai ammattilaiset saattavat vähätellä oireita.

Monesti tähän vaiheeseen liittyy myös syiden etsintä. Läheiset voivat etsiä syitä sairastumiseen eri paikoista tai etsiä syyllisiä tilanteeseen itsestään tai muista. Läheiset voivat kokea myös syyllisyyttä siitä, etteivät huomanneet oireita tai reagoineet aikaisemmin sairauden merkkeihin. Kuitenkin kaikki joutuvat yleensä ajan myötä hyväksymään sen tosiasian, että useat tekijät ovat vaikuttaneet sairastumiseen.

Ajatus siitä, että tilanne saattaa olla lopullinen eli läheisen sairaus kestää mahdollisesti hänen koko loppuelämänsä, voi herättää läheisissä kielteisiä tunteita kuten suuttumusta, katkeruutta tai vihaa sairautta kohtaan.

Sopeutumisessa lienee yksi keskeisimmistä kysymyksistä se, kuinka elää sairauden ja sen tuomien muutosten kanssa eli kuinka sopeutua tilanteeseen. Sairaudesta huolimatta voi itselle ja elämälleen asettaa uusia tavoitteita ja haasteita. Tämä vaatii kuitenkin aktiivista asioiden työstämistä ja tilanteen hyväksymistä sellaisena kuin se tällä hetkellä on. Lähtökohtana uuden elämän rakentamiselle on tahtomaan opettelu, oman tien etsintä, omien valintojen tekeminen ja yritys toimia itse.

Sopeutuminen uuteen tilanteeseen ei olekaan lopputulos, vaan eräänlainen matka. Matkan tarkoituksena ei välttämättä ole, että sairastunut tulee jälleen terveeksi ja elämä palautuu ennalleen. Pikemminkin sopeutumismatkan jälkeen on valmiimpi hyväksymään tilanteen tuomat rajoitukset ja elämään näistä rajoituksista huolimatta täysipainoista elämää.

Sen sijaan, että rajoitukset kaventaisivat elämäniloa ja johtaisivat epätoivoon, niistä voi nousta ainutlaatuiset mahdollisuudet ja toivo. Hyväksymällä sen, mitä ei nyt voi tehdä tai saavuttaa, voi oppia näkemään, mitä voi tehdä ja miksi voi tulla.

Ongelmat hyväksymällä läheinen voi vapautua uskomuksesta, että hänen velvollisuutensa on ratkaista sairastuneen ongelmat. Läheiset voivat aktivoitua toimimaan uudelleen aiempien kiinnostustensa parissa ja ottaa etäisyyttä huolenpitotehtävästä. Sairastava voi ottaa enemmän itse vastuuta arkitehtävistä ja samalla aktivoitua enemmän sairautensa omahoitoon.

Toisinaan läheiset eivät kykene täydellisesti hyväksymään tapahtunutta. Osa läheisistä saavuttaa osittaisen hyväksynnän, ja toiset omaiset eivät hyväksy sitä, että oma läheinen on sairas, vaan pitävät ongelmia hänen luonteeseensa liittyvinä.

Läheisen sopeutuminen opettaa hänelle myös taitoja tukea sairastunutta läheistä rakentavasti tarpeen mukaan.