Kuntoutumistalo sosiaalisessa mediassa
 

Läheinen on tärkeä tuki sairastuneelle

Läheisiltä saadulla tuella on suuri vaikutus terveyteen. Tuki voi auttaa vaikeista elämäntilanteista selviämistä tai sopeutumista elämänmuutoksiin. Läheisenä olet tärkeä tekijä sairastuneen kuntoutumisessa.

Kun läheisesi sairastuu, herättää se tunteita ja kriisireaktion myös hänessä. Sairastunut tarvitsee usein tukea ja kokee tarvetta käydä tilannetta läpi jonkun kanssa. Läheisen tarjoama tuki on korvaamatonta. Tuki tarjoaa mahdollisuuden käsitellä vaikeita aiheita ja antaa voimaa tulevaan.

Erilaiset tarpeet tuelle

On hyvä muistaa, että ihmiset reagoivat eri tavoilla. Osa haluaa puhua ja keskustella avoimesti tuntemuksistaan, kun taas toiset eivät halua puhua kenellekään. Osa tarvitsee enemmän tilaa yksinololle ja mietiskelylle, kun taas toiset voivat kaivata seuraa koko ajan. On tärkeä olla läsnä ja kiinnostunut, mutta ei kuitenkaan tunkeileva. Usein pelkkä läsnäolo ja tieto siitä, että on käytettävissä tarvittaessa, riittää. Toisen tahtoa on tärkeä kunnioittaa.

Se, millaista tukea sairastunut tarvitsee, selviää kysymällä häneltä itseltään. Tuki voi olla esimerkiksi juttelemista, kaupassa käymistä, imuroimista, kuuntelemista, vieressä olemista, yhteistä tekemistä tai toiselle soittamista.

Tuen tarve koskee myös läheistä. Sinun on hyvä tunnistaa omat rajasi ja voimavarasi. Jotta jaksat tukea, tarvitset myös itse tukea. Lisätietoa eri tuen tahoista löydät täältä. Muista myös, että aina läheisten tarjoama tuki ei riitä sairastuneelle, ja silloin on tarve olla yhteydessä asiantuntija apuun.

Reumaatikko Niina Kärkkäinen kertoo läheisiltä saadun tuen merkityksestä sairastuneelle.

Psykologi Tiina Semitchev antaa vinkkejä, miten kohdata ja tukea sairastunutta.


Edellinen sivuSeuraava sivu