Apuvälinepalveluiden järjestämisvastuu ja lainsäädäntö -ohjeita

Päävastuu apuvälinepalvelujen järjestämisessä on kunnilla ja kuntayhtymillä. Terveydenhuolto järjestää lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälinepalvelut.

Sosiaalitoimi (vammaispalvelut) voi myöntää taloudellista tukea henkilölle asunnon muutostöistä sekä asuntoon kuuluvien välineiden ja laitteiden hankkimisesta hänelle aiheutuviin kohtuullisiin kustannuksiin.

Opetustoimi järjestää koulu- ja luokkakohtaiset apuvälineet. Lisäksi Kela, työvoimahallinto, Valtiokonttori sekä vakuutus- ja työeläkelaitokset kustantavat vastuullaan olevat apuvälinepalvelut.


pic Apuvälinepalveluiden lainsäädäntö

Apuvälinepalveluista säädetään useassa eri laissa ja asetuksessa. Tänne on poimittu lainsäädännöstä apuvälinepalveluita koskevat tärkeimmät kohdat.

pic Julkisten tahojen järjestämisvastuu

Apuvälinepalveluiden järjestämisvastuu jakautuu monen eri julkisen toimijan kesken.

pic Vakuutusyhtiöiden järjestämisvastuu

Vakuutusyhtiöiden järjestämisvastuu vaihtelee eri vakuutusten ja niiden ehtojen mukaisesti.

pic Apuvälinepalvelut eri asumismuodoissa

Asumismuodot, kuten asumispalveluyksikkö, perhehoito ja laitoshoito, vaikuttavat apuvälinepalveluiden järjestämiseen.

pic Apuvälinepalvelut kotimaassa muuttavalle tai vieraspaikkakuntalaiselle

Apuvälineen käyttäjän muuttaessa toiselle paikkakunnalle hänen käytössään olevat lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineet muuttavat hänen mukanaan. Opiskelijalle apuvälinepalveluita tuotetaan opiskeluterveydenhuollon kautta.

pic Apuvälinepalvelut ulkomaille tai ulkomailta muuttaessa

Tänne on kerätty ulkomaille muuttamiseen, siellä oleskeluun sekä ulkomailta Suomeen muuttamiseen sovellettavat apuvälinepalvelun pääsääntöiset menettelytavat.

pic Hoitopaikan valinnanvapaus ja apuvälinepalvelut

Hoitopaikan valinnanvapaus tarkoittaa koko hoitovastuun siirtymistä yksiköstä toiseen, mukaanlukien apuvälinepalvelut terveysaseman ja sairaalan luovutuskäytäntöjen mukaisesti.