Ihmissuhteet

Pitkäaikainen kipu voi kaventaa potilaan sosiaalista elämää. Se voi vaikuttaa myös sosiaalisiin rooleihin ja potilas voi kokea, etteivät muut ihmiset ymmärrä häntä.

​​Yksi eniten voimavaroja antava asia elämässä on toisten ihmisten kanssa vietetty aika. Voimavaroja saa varsinkin, jos voi tuntea aitoa yhteyttä toisiin ihmisiin ja kokea tulevansa ymmärretyksi heidän seurassaan. Voimaa antaa on myös se, että sosiaaliset roolit toteutuvat tasapainoisella ja tyydyttävällä tavalla.

Videolla psykologi kertoo, millä tavalla kipu voi hankaloittaa ihmissuhteita. Muun muassa moni kivusta kärsivä ei halua puhua kivustaan, koska he pelkäävät kuormittavansa läheisiään.

Kipu voi vähentää yhteyden tunnetta toisiin

Monesti kivusta kärsivä joutuu jättämään pois itselle mieluisia asioita ja harrastuksia. Elokuvissa istuminen ei ehkä kivun takia enää onnistu, puhumattakaan sählyjoukkueen treeneistä tai viikonloppureissusta toiseen kaupunkiin.

Itselle mielekkään puuhan pois jääminen vähentää paitsi mielihyvää, myös itselle tärkeiden ihmisten kohtaamista. Mutta yksinäisyyden ja eristäytymisen tunteita voi kokea myös silloin, kun ympärillä on ihmisiä. Tällöin on kyse yhteyden tunteen puuttumisesta muita ihmisiä kohdatessa.

Lähes jokainen pitkäaikaisesta kivusta kärsivä tunnistaa tähän liittyviä kokemuksia. Potilaasta voi tuntua, ettei toinen ymmärrä kivun aiheuttamaa rasitusta. Tai että keskustelukumppani menettää mielenkiintonsa, kun puhe kääntyy kipuun. Potilas voi myös kokea, että muut ihmiset sanovat häntä loukkaavia asioita.

Usein yhteyden tunteen puuttuminen johtuu siitä, että kommunikaatio on mennyt pieleen. Kun negatiiviset kokemukset toistuvat, kipupotilas oppii ennakoimaan niitä ja ryhtyy karttamaan sosiaalisia tilanteita. Näin kipu synnyttää yksinäisyyttä voimistavan noidankehän.

Videolla potilas kertoo, miten kipu voi välillä pakottaa hakeutumaan omiin oloihin muiden seurasta. Muiden ei kuitenkaan kannata loukkaantua siitä.

​Lue lisää: Viisi asiaa, jotka vaikeuttavat kivusta puhumista

Sivullinen henkilö ei aina ymmärrä pitkäaikaisesta kivusta kärsivää. Kyse on kuitenkin harvemmin tahallisesta väärinymmärryksestä. Kommunikaatiota saattavat vaikeuttaa jotkin seuraavista seikoista:

1. Suurimmalla osalla on kokemuksia vain lyhytaikaisesta kivusta. Tällaiselle henkilölle voi olla vaikea ymmärtää, että kipusi voi jatkua viikkoja ja kuukausia. Hänen oma kokemus kivusta on aina ollut erilainen.

2. Pitkäaikainen kipu oireilee eri tavalla kuin lyhytaikainen kipu. Kivun voimakkuus vaihtelee enemmän kuin lyhytaikaisessa kivussa, sillä kivunsäätelyjärjestelmällä on isompi rooli pitkittyneessä kivussa. Henkilölle, jolla on kokemusta vain lyhytaikaisesta kivusta, voi olla vaikea ymmärtää miksi kipusi on voimakasta yhtenä päivänä ja lievempää toisena.

3. Pitkäaikaisesta kivusta kärsivä voi näyttää melko terveeltä, vaikka hänen olonsa olisikin surkea päivästä toiseen. Jos kipu ei näy ulospäin muut saattavat kuvitella, että siitä kärsivän tilanne on menossa parempaan suuntaan.

4. Kipu on vaikea keskustelunaihe. Ihmiset välttävät vaikeista aiheista puhumista. Takana voi olla oletus, että kivusta puhuminen huonontaa oloasi lisää. Joillekin voi kivusta keskustellessa tulla tunne, että heidän pitäisi kyetä lievittämään kipuasi. Se voi tuottaa heille avuttomuuden tunteita, minkä vuoksi he välttelevät aihetta.

5. Omat huolet ja murheet voivat painaa keskustelukumppanin mieltä. Silloin toisen ihmisen tilanteeseen eläytyminen on usein vaikeaa.

Lähde: Turk & Winter 2006, The Pain Survival Guide

Kipu kuormittaa myös parisuhdetta

Hyvä parisuhde on monelle elämän keskeisin vuorovaikutuksen lähde. Kumppanin pitkittynyt kipuongelma voi muuttaa parisuhteen tasapainoa ja aiheuttaa kuormitusta suhteelle.

Parisuhteen rooleissa tapahtuu usein muutoksia. Esimerkiksi vastuu kotiaskareista tai lapsista voi jäädä suureksi osaksi terveelle puolisolle. Jos kipu tekee työkyvyttömäksi, myös taloudelliset paineet voivat kasvaa parisuhteessa.

Yhteiset päämäärät ovat tärkeä parisuhdetta kannatteleva asia. Jos pitkittyneen kivun tuomat ongelmat tuntuvat uhkaavan yhteisiä päämääriä, kumpikin osapuoli saattaa tuntea pelkoa parisuhteen puolesta.

Parisuhteen muutosten myötä kivusta kärsivä voi kokea syyllisyyttä tai alemmuuden tunteita. Hän voi myös kokea, ettei kelpaa kumppanina kuten ennen. Suuremmalle vetovastuulle jäänyt puoliso taas voi turhautua tai väsyä, jos toisen kipu jatkuu pitkään.

​Lue lisää: Miten läheinen voi auttaa kivusta kärsivää?

Seuraavat asiat voivat auttaa tukemaan läheistä kipupotilasta:

1. Hanki tietoa läheisen kivusta. Toisen näkeminen kivuliaana kuormittaa, etenkin jos ei ymmärrä kivun syytä. Tiedon avulla turhat pelot ja kysymykset hälvenevät. Sen avulla voi oppia ymmärtämään mikä kivun aiheuttaa, mitä kivun kokeminen tarkoittaa, mitä sen lievittämiseksi voi tehdä ja ettei kipua yleensä voi täysin poistaa. Aiheesta löytyy kattavasti tietoa Kivunhallintatalosta.

2. Älä unohda niitä puolia läheisessäsi, jotka ovat säilyneet ennallaan kivusta huolimatta. Joskus kivusta kärsivä voi itse menettää yhteyden näihin puoliinsa, johtuen kivun aiheuttamasta kuormituksesta. Toisen kannustava palaute voi silloin olla hänelle arvokasta.

3. Yhteisten tekemisten peruuntumiseen kannattaa suhtautua neutraalisti. Kivusta kärsivän voi olla etukäteen vaikea tietää, kykeneekö hän lähtemään sovittuun tapahtumaan. Harvoin on kyse siitä, että hän ei halua lähteä. Mikäli toistuvasti tehdystä suunnitelmasta ei tule mitään, kannattaa avoimesti puhua tilanteesta. Onnistuuko joku muu aktiviteetti helpommin? Voitteko sopia, että menet jonkun muun kanssa?

4. Tarjoa apua, mutta muista omat rajasi. Kivusta kärsivän voi olla mahdoton suorittaa fyysisesti raskaita asioita. Suunnitelkaa yhdessä, kuka hoitaa mitkäkin askareet. Terve osapuoli ei voi hoitaa kaikkea toisen puolesta. Silloin on vaarana itse uupua.

5. Pyri kuuntelemaan ja jaa myös omia murheitasi. Ystävyys- ja parisuhteissa on tarkoitus jakaa ajatuksiaan puolin ja toisin.

6. Kipupotilaan sääliminen tai kivun kauhistelu ei auta. Kivusta kärsivälle ei tee hyvää, että häntä pidetään avuttomana.

7. Pidä huolta itsestäsi. Kun sinulla on tarpeeksi voimavaroja antavia asioita elämässäsi, jaksat paremmin auttaa toista.

Seksuaalisuus ja pitkäaikainen kipu

Pitkäaikainen kipu heijastuu usein myös seksuaalisuuteen. Tutkimuksissa yli kaksi kolmesta kipupotilaista on raportoinut seksuaalisen aktiivisuuden laskeneen. Kaksi viidestä ilmoitti seksin loppuneen kokonaan.

Kipu voi aiheuttaa monenlaisia ongelmia seksielämään. Totutut asennot eivät ehkä enää onnistu tai taustalle on hiipinyt pelko siitä, että kipu voimistuu seksin myötä. Pitkäaikainen kipu voi myös vaikeuttaa erektion saamista ja kiihottumista. Kivusta aiheutuva stressi ja mielialan lasku vaikuttavat seksuaaliseen haluun heikentävästi.

Seksuaalinen hyvinvointi on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. Siihen yhdistyy läheisyys, kosketus, hellyys, intohimo sekä kokemus naiseudesta ja miehisyydestä. Kun seksuaalisessa kanssakäymisessä jokin ei mene toivotulla tavalla, seurauksena voi olla häpeän tai huonommuuden tunteita. Nämä tunteet voivat jatkossa johtaa seksin välttelyyn.

Jos kipu laskee seksuaalista hyvinvointia, siihen kannattaa puuttua ajoissa. Määrittele ensin mielessäsi mikä seksissä ei enää toimi. Etsi sitten tietoa aiheesta ja ota asia puheeksi kumppanisi kanssa. Voit myös kysyä neuvoa hoitotaholta.

​Lue lisää: Lääkkeet ja seksuaalisuus

Lääkkeet voivat vaikuttaa sukupuolitoimintoihin esimerkiksi voimistamalla tai heikentämällä niitä. Kivun hoitoon käytettävien lääkkeiden on tutkimuksissa havaittu alentavan seksuaalista mielenkiintoa ja -halua. Ne saattavat myös vaikeuttaa erektion ja orgasmin saamista, hidastaa siemensyöksyä ja aiheuttaa emättimen limakalvojen kuivumista naisilla. Näitä haittavaikutuksia voivat aiheuttaa muun muassa trisykliset masennuskipulääkkeet, epilepsialääkkeet ja opioidit.

Lääkkeet eivät aina aiheuta ongelmia seksuaalisuuteen. Lääkkeen vaikutus riippuu esimerkiksi annoskoosta ja sen käyttäjän ominaisuuksista. Sama lääke voi vaikuttaa eri tavalla eri ihmisiin.

Jos huomaat, että sinulle määrätyt kipulääkkeet hankaloittavat seksielämääsi, keskustele asiasta lääkärin tai sairaanhoitajan kanssa.

Lue lisää: Keinoja seksin onnistumiseen

- Suunnittelu kannattaa. Monet ihmiset ajattelevat, että spontaani seksi on parasta seksiä. Sitä voi kuitenkin olla hankala toteuttaa pitkäaikaisen kivun kanssa, sillä kivun voimakkuus vaihtelee usein vuorokauden aikana. Ajoita seksi siihen vuorokaudenaikaan, kun kipu yleensä on lievintä.

- Jos käytät kipulääkitystä, ajoita seksi siihen ajankohtaan kun lääkityksen teho on parhaimmillaan.

- Seksuaalisuus ja läheisyys ovat paljon muutakin kuin yhdyntää. Keskustelkaa, osoittakaa hellyyttä, hierokaa ja sivelkää toisianne.

- Etsi uusia asentoja tai tapoja seksiin. Tähän vaaditaan kumppanilta avointa keskustelua ja kokeilumieltä. Kannattaa pyrkiä rentoon ilmapiiriin, jossa epäonnistumiset sallitaan. Silloin ongelmat on helpompi voittaa.

Edellinen sivuSeuraava sivu