Ajankohtainen

Lempimusiikki auttaa kipuun

Julkaistu 25.4.2019 15.45

Kipu lievittyy miellyttävän musiikin kuuntelulla. Asiaa on paljon tutkittu, ja jotakin jo tiedetään. Päämekanismi on kuitenkin vielä mysteeri.

Musiikin myönteinen voima on tunnettu jo pitkään. 25 vuotta sitten todistettiin Mozart-vaikutus, kun mestarin  musiikin huomattiin tehostavan opiskelijoiden tilannekäsittelytehtäviä.

Tämän hetken tutkimusten valossa näyttäisi, että musiikki on myös tehokas kivunlievittäjä. Tutkimusten mukaan musiikki on lievittänyt sekä terveille ihmisille kokeissa aiheutettua kipua, akuuttia kipua, leikkauksen jälkeistä kipua että kroonista kipua. Kivunlievitys on ollut huomattava.

Siitä ei ole kuitenkaan varmuutta, millä mekanismilla kivunlievitys tapahtuu. On oletettu, että musiikki vähentää kipua siirtämällä potilaan huomion kilpailevaan ärsykkeeseen, esimerkiksi musiikin herättämiin voimakkaisiin tunteisiin ja muistoihin. Musiikki myös vähentää ahdistusta.

Ei lääkärin vaan potilaan mielimusiikkia

Musiikin laadun vaikutuksesta on saatu sekalaisia tuloksia. Kun tutkituille on soitettu klassista musiikkia, espanjalaista kitaramusiikkia tai vaikkapa syntetisaattorimusiikkia, kipu on lievittynyt - aina tietystä musiikin lajista riippuen - osalla enemmän, osalla vähemmän.

Kun potilaita pyydettiin tuomaan mukanaan omaa lempimusiikkiaan, kivunlievitys oli tehokkaampaa. Varsinkin lempimusiikki näyttäisi vapauttavan dopamiiinia, joka toimii hyvän mielen ja älyn hormonina.

Magneettikuvauksissa musiikin tuomia positiivisia vaikutuksia on havaittu aivojen, aivokierron ja selkäytimen useilla alueilla. Esimerkiksi aivojen limbisten sekä paralimbisten (mm. tunteiden säätely) ja palkitsevien rakenteiden aktiivisuus näyttää sulosävelien kuuntelusta lisääntyvän.


Pain -lääketieteellisessä aikakauslehdessä julkaistiin katsaus, jossa pyrittiin kokoamaan eri tutkimusten löytöjä musiikin ja kivunlievityksen yhteydestä.

HUS logoTAYS logoOYS logoKYS logoTYKS logo