Ajankohtainen

Koronavirus ja pitkittyneen kivun hoito

Julkaistu 13.1.2021 9.45

Korona-ajan epävarmuus ja rajoitteet voivat aiheuttaa ahdistusta ja lisätä olemassa olevaa kipua. Kokosimme poikkeusoloihin sopivia keinoja, joilla helpottaa stressiä ja vähentää jännitystä.

Kipupotilaiden stressiin ja ahdistukseen liittyvien tunteiden aktivoituminen on usein ongelmallista, koska ne osaltaan lisäävät kärsimystä ja kuluttavat voimavaroja juuri kivunhallinnasta. Voimistuneet negatiiviset tunteet saattavat pahentaa jo valmiiksi pitkittynyttä kiputilannetta. Tämä puolestaan voi johtaa välillisesti muihin kiputilannetta ja sen sietämistä hankaloittaviin tilanteisiin, kuten esimerkiksi unettomuuteen.

Kuinka helpottaa tilannetta?

Voimme vaikuttaa koronaviruksen leviämiseen vain rajallisesti, mutta omiin ajatuksiin, tunteisiin tai toimintaamme pystymme vaikuttamaan paremmin.

Stressinsäätelykeinot auttavat käsittelemään muun muassa epämääräisiä tilanteita, rauhoittumaan, nukkumaan paremmin, sietämään kipua ja muita kuormituksia sekä vähentämään lihasjännitystä.

Stressinsäätelyssä on hyödyllistä vahvistaa jo olemassa olevia keinoja ja varsinkin rajoitteiden ympäröimässä maailmassa, jos mahdollista, ideoida myös uusia. Yhtenä stressinsäätelykeinona saattaa toimia esimerkiksi tietotulvan rajoittaminen erityisen stressaavista teemoista: auttaa, että suunnittelee kuinka usein lukee tai katsoo uutisia ja mistä lähteistä.

Voiko koronavirusinfektio pahentaa kipuani?

Kaikki infektiosairaudet itsessään ja erityisesti niihin mahdollisesti liittyvä kuume voivat voimistaa kipua. Muutokset kiputilanteessa ovat kuitenkin yksilöllisiä. Nykyisessä tilanteessa suositeltu hengitystieinfektion oireiden tarkkailu saattaa lisätä muidenkin oireiden, kuten oman kiputilanteen, korostunutta huomioimista. Tämä puolestaan voi lisätä kipuoiretta myös niillä, joilla ei ole koronavirusinfektiota tai muuta infektiosairautta.

Arkirutiineista voimaa

On hyvä pitää kiinni säännöllisestä nukkumisesta ja syömisestä. Lisäksi päiviin voi suunnitella kotitöiden lisäksi harrastustoimintaa kotioloissa ja pyrkiä löytämään sopiva hetki liikunnalle.

Mielekkään tekemisen etsimisessä voi hyödyntää e-kirjastoja, suoratoistopalveluita, livestriimausta eli tapahtumien reaaliaikaista suoratoistoa sekä muita virtuaalitapahtumia.

Älypuhelimen sovelluksista ja internetistä voi myös löytää uusia aktiviteetteja, esimerkiksi etäopiskelun tai taitoharjoittelun muodossa.

Rajoitukset eivät kuitenkaan estä pitämästä yhteyttä läheisiin ja ystäviin. Vaikka fyysistä etäisyyttä onkin välttämätöntä pitää jopa pitkiäkin aikoja, kannattaa tarttua vaikkapa puhelimeen matalalla kynnyksellä.

Terveyskylän Infektiotalosta löydät lisää pitkäaikaiseen kipuun liittyviä kysymyksiä ja vastauksia, kirjoittamalla hakukenttään "pitkittyneen kivun hoito".