Hengitystukihoidot

Hengitystukihoidon avulla avustetaan hengitystä paineilmaa puhaltavalla laitteella.

​​​​​​​​​​ Maskiventilaatio

Maskiventilaatiolla tarkoitetaan hengitysteiden pitämistä auki ja hengityksen avustamista paineilmaa puhaltavalla laitteella joko jatkuvasti (CPAP) tai hengitysvaiheiden mukaan vaihdellen (kaksoispainelaite). Ilmaa puhalletaan keuhkoihin kasvoille tulevan maskin kautta.

CPAP-laitteet

CPAP-laitteet puhaltavat jatkuvaa paineilmaa joko tasaisella tai vaihtuvalla vastapaineella pitääkseen potilaan ylähengitystiet auki unen aikana.

Vastapaine muodostaa mekaanisesti takanieluun ilmalastan, joka estää hengitystien painumisen kasaan ja siten hengityskatkon muodostumisen.

Kaksoispaineventilaatiolaitteet

Kaksoispaineventilaatiohoito tarkoittaa oman hengityksen avustamista maskilla tai suukappaleella.

Kaksoispainelaitteet puhaltavat ilmaa hengitysteihin jatkuvasti, mutta puhallettavan ilman määrä eli hoidon antama painetuki vaihtelee hengitysvaiheen mukaan.

Kaksoispainelaitteissa on nimensä mukaisesti kaksi painetasoa – sisäänhengityksessä laite puhaltaa enemmän ja uloshengityksessä laite puhaltaa vähemmän, mutta koko ajan laite puhaltaa ilmaa sisäänpäin.

Uloshengityksessä vastapaine pitää ylähengitystiet auki aivan kuten CPAP-laitehoito uniapnean hoidossa.

Sisäänhengityksessä laite puhaltaa voimakkaammin ja tukee potilaan omaa sisäänhengitystä laitteeseen säädetyn paine-tuen verran. Tämä painetuki voi olla aina sama tai joissain tilanteissa myös vaihteleva.

Kotona kaksoispaineventilaatiohoitoa saavat käyttävät laitetta pääosin öisin nukkuessa ja joskus myös päivisin.

ASV-laitteet eli adaptiivinen servoventilaatio

Sentraalisessa eli keskushermostoperäisessä uniapneassa hengityskatkoksiin ei liity hengitysyrityksiä. Tällaista uniapneaa saattaa esiintyä esimerkiksi aivoverenkiertohäiriön, munuaisten vajaatoiminnan tai vaikean sydämen vajaatoiminnan yhteydessä.

Sentraalista apneaa voidaan hoitaa joissain tilanteissa ASV-kaksoispainelaitteella, joka säätää hengitystukea ja painetasoa tasaten hengityksen säätelyjärjestelmää.

Sydämen vajaatoiminan yhteydessä voi esiintyä sentraalisen uniapnean muotoa, ns. Cheyne-Stokes-hengitystä joka tarkoittaa jaksottaista välillä nopeasti tihenevää ja syvenevää hengitystä ja taas vaimenevaa hengitystä ja hengityskatkoja. Jos sydämen supistuvuus on alentunut, ASV-hoitoa ei aloiteta.​​​

​​

Suukappaleventilaatio

Jos yöllinen maskiventilaatiotuki ei riitä, voidaan aloittaa suukappaleventilaatiohoito (mouth piece ventilation MPV), päivisin maskilla annettavan  yöllisen hengitystukihoidon rinnalle.

​​

Hoidon aloittaminen

Paras ajankohta suukappaleventilaation aloittamiseen onkin yleensä silloin kun päiväaikaista hengitystukihoitoa aloitetaan, jolloin suun kautta hengittäminen on vielä luonnollista. Mikäli on jo pitkään tottunut hengittämään sierainmaskilla päivisin, voi hoitomuotoon totutteluun mennä pidempään.

​Pään liikkeitä pitää pystyä hallitsemaan hyvin luotettavasti vähintään yhteen suuntaan ja sulkemaan huulensa tiiviisti suukappaleen ympärille. Hoitomuoto edellyttää takanielun lihasten kohtuullista hallintaa ja kykyä yskiä avustettuna eritteet ylös hengitysteistä.​​

Laitteiden toimintaperiaatteet

Suukappaleventilaatio on toteutettavissa lähes kaikilla nykyaikaisilla kotikäyttöisillä akkutoimisilla hengityskoneilla.

Osassa hengityskoneita on erikseen tarkoitukseen suunniteltu toimintamuoto ja letkusto. Tällaisen valmiin kokonaisuuden käyttö on yleensä helpointa ja toimintavarminta.​​​​​

Suukappale vai maskihoito

Suukappale

Suukappale edellyttää potilaalta pään liikkeiden hallintaa ja suun saamista tiiviiksi suukappaleen ympärille, jotta laite voi puhaltaa ilmaa suun kautta keuhkoihin ja tukea potilaan hengitystä.

Suukappaleen kautta hengitystukea saadessaan voi itse valita milloin hengittää sisään. Sisäänhengitysvoimaa ei tarvitse olla hengityksen laukaisemiseen, mutta suukappaleesta pitää pystyä ottamaan kiinni. Sairauden niin salliessa, suukappaleen kanssa pystyy nielemään ja puhumaan.

Maskihoito

Maskihoidossa ei tarvitse hallita pään liikkeitä ja maski on jatkuvasti kiinnitettynä kasvoille. Yleisimmin päiväaikaisesti käytetään nenä- tai sierainmaskeja.

Koska maski on jatkuvasti kasvoilla, puhaltaa laite yleensä ​​henkilön itse lähtiessä hengittämään sisään. Mikäli laite ei tunnista omaa hengitystä aloittaa laite hengitystuen laitteeseen säädetyn taustataajuuden mukaisesti.

Jatkuvasta maskin kontaktista iholle voi pitkäaikaishoidossa tulla iho-ongelmia, mutta yleensä tätä pystytään vähentämään vaihtelemalla maskimalleja päivällä ja yöllä.

Maskin kanssa potilas oppii rytmittämään puhumisen ja nielemisen laitteen antaman hengitystuen kanssa.

Hengityskonehoito

Elämää yläpitävä hengityskone turvaa hengityksen myös sellaisessa tilanteessa, missä omat hengitysliikkeet eivät onnistu.

Nykyaikaiset hengityskoneet sopeutuvat omaan hengitykseen ja tukevat hengitysyrityksiä. Mikäli omaa hengitystä ei ole, hengityskone saa aikaan hengityksen.

Hengityskonehoitoa voidaan toteuttaa keinoilmatien eli henkitorviavanteen kautta pitkäaikaisesti joissain tilanteissa myös kotona.

Hengityskonehoito

Hengityskonehoidolla tarkoitetaan tässä yhteydessä kaulalle tehtävän avanteen (trakeostomia) kautta toteutettavaa, pitkäaikaista elämää ylläpitävää hengitystukihoitoa. Tähän myös invasiiviseksi hengitystukihoidoksi kutsuttuun hoitomuotoon voidaan päätyä tilanteissa, joissa elimistön omat suojamekanismit (kuten hengitysteiden auki pysyminen, yskän refleksi tai yskimisvoima) ja voimavarat (sisäänhengitysvoima) eivät riitä ylläpitämään ja turvaamaan riittävää hengitystä. Merkille pantavaa on, että hoito on sekä keinotekoista, että elimistölle vierasta. Sen vuoksi hengityskonehoito edellyttää hoitoon perehtyneen ulkopuolisen henkilön läsnäoloa, apua ja valvontaa.

Nykyaikaiset hengityskoneet voidaan säätää joko tukemaan tai täysin ylläpitämään potilaan hengitystä. Ensisijainen tavoite on aina säätää hengityskone tukemaan potilaan omia hengitysyrityksiä, jolloin potilaalla on mahdollisuus myös itsenäiseen hengittämiseen. Kuntoutuvia potilaita tuleekin rohkaista ja kannustaa itsenäiseen hengittämiseen niin paljon, kuin suinkin vain mahdollista. Hengitystä täysin ylläpitävässä hoidossa kone puolestaan säädetään ylläpitämään hengitystä siten, että hengitys muistuttaa mahdollisimman tarkoin potilaan omaa itsenäistä hengitystä. Mahdollisuuksien mukaan kone pyritään säätämään myös niin, että potilaan on mahdollista puhua. Tämä voi tarvittaessa vaatia puhumiseen soveltuvan trakeakanyylin (nk. ”puhekanyylin”) käyttöä.

Hengityskonehoidon aloitus ja hoidon seuranta tapahtuvat aina erikoissairaanhoidossa. Varsinainen pitkäaikaishoito pyritään järjestämään mahdollisimman kodinomaisessa hoitolaitoksessa tai mahdollisuuksien mukaan potilaan kotona. Hoitopaikan valintaan vaikuttavat mm. potilaan oma terveydentila, ulkopuolisen hoitohenkilökunnan saatavuus, potilaan muu sosiaalinen tilanne sekä hoitopaikan yleinen soveltuvuus hengityskonehoidossa olevan potilaan hoitoon. Hoidossa korostuu keskeisesti hoitohenkilökunnan osaaminen ja hoidon jatkuvuuden turvaaminen. Erityisen tärkeää on myös huomioida potilaan henkilökohtaisen elämän ja arkirutiinien yhteensovittaminen. Kullakin sairaanhoitopiirillä on omat paikkakuntakohtaiset ohjeet hengityskonehoidon järjestämisestä.


Edellinen sivuSeuraava sivu

 

 

hengityshäiriöt; Hengityslaite; Hengityshalvaus

Päivitetty  1.10.2019 14.18