Oma hoito

Sain hyvät omahoito-ohjeet ensihoitopäivässä ja kuntoutuksessa, joissa korostettiin liikunnan merkitystä lääkehoidon ja hengitystekniikan lisäksi.  Aloitin vaimoni kanssa säännöllisen ja aktiivisen kuntoilun.

​Oma hoito

Sain hyvät omahoito-ohjeet ensihoitopäivässä ja kuntoutuksessa. Ensihoitopäivässä lääkäri puhui sairaudesta noin tunnin. Kuntoutushoitaja opetti oikean lääkkeenottotekniikan, joka on tärkeää hengitettävien lääkkeiden otossa, sekä opetti liman irrotukseen käytettäviä tekniikoita. Fysioterapeutti opetti oikeaa hengitystekniikkaa ja antoi kotijumppaohjeita.

Kuntoutuksessa painotettiin lisäksi liikunnan merkitystä ja korostettiin, että keuhkoahtaumatauti on parantumaton sairaus, jota lääke ei paranna. Lääke helpottaa hengitystä. Aktiivisella liikunnalla taudin etenemistä voidaan hidastaa.

Kuntoutuksen seurauksena alkoi todella aktiivinen ja säännöllinen kuntoilu, jossa vaimon kannustuksella ja osallistumisella on ollut suuri merkitys. Hän käy jokaisena päivänä reippaalla kävelylenkillä. Minä olenkin sanonut: ” Meillä vaimo lähtee joka päivä kävelemään, mutta onneksi on tullut tähän saakka vielä takaisin. ” Yhdessä käymme kävelylenkeillä niinä päivinä, jolloin ei ole jumppaa, paitsi lauantaina, jolloin on minun lepopäivä.

Talvikaudella käymme kerran viikossa kuntosalilla circuit-tyyppisessä jumpassa, jossa yhdessä pisteessä tehdään kaksi kertaa 50 sekunnin sarja 20 sekunnin tauolla sellaisilla vastuksilla, että jaksaa tehdä yhdessä sarjassa 12 toistoa. Maanantaina ja perjantaina käymme Lohjan liikuntakeskuksen kaikkein vauhdikkaimmassa salijumpassa, jossa jo alkulämmittelyn puolessa välissä on varmasti hiki. Kesällä teemme noin 7-8 km pituisia reippaita kävely- tai sauvakävelylenkkejä keskinopeudella 5-6 km/h.

Tällä liikuntamäärällä minulla sairaus etenee niin, että keuhkojen toiminta huononee vajaan prosentin vuodessa. Kun sairaus todettiin 12 vuotta sitten, keuhkojen toimintakyky oli 70 %. Nyt se on 59 %. Hengityssairaan suuri vihollinen on liikkumattomuus.

Moni hengityssairas sanoo, että ei voi harrastaa liikuntaa, kun siinä hengästyy. Pitää erottaa toisistaan hengästyminen ja hengenahdistus. Liikunnan tarkoitus onkin sopivasti hengästyä.

Myös oikealla ravinnolla on suuri merkitys, sillä hengitys kuluttaa paljon energiaa. Sen sairaus tekee, että kävelylenkki on ainoa tapahtuma, jossa meillä pidetään mykkäkoulua, sillä puhuminen ja reipas kävely eivät keuhkoahtaumapotilaalle yhtä aikaa sovi.

Jos pitäisi kävellä terveiden ohjeiden mukaisesti sellaista vauhtia, että ”pitää pystyy puhumaan puhisematta”, niin lenkki olisi niin hidas, että sitä ei voisi kuntoiluksi sanoa. Kunnossa pysymistä auttaa myös se, että luovuimme autosta, jolloin hyötykävelyä tulee paljon.

 

Kyllä

Päivitetty  10.7.2018