Kantajuuden merkitys kotona

Moniresistentin bakteerin kantajan kotona ei ole tarpeen noudattaa perushygieniasta poikkeavia käytäntöjä.

​Moniresistentit mikrobit voivat tarttua myös kotioloissa, mutta tartunnalla ei ole siellä niin suurta merkitystä, eikä sitä yleensä ole tarpeen selvittää. Potilaan riski saada oireinen infektio kotona on paljon pienempi kuin sairaala- tai laitoshoidossa. Tiedetään, että jopa kolmannes oireettomista ihmisistä on esimerkiksi tavallisen S. aureus -bakteerin kantajia, eikä bakteerikantajuus haittaa heitä mitenkään, ellei synny esimerkiksi haavaa, joka sitten tulehtuu.

MRSA ei poikkea tavoiltaan tai taudinaiheuttamiskyvyltään tavallisesta S. aureuksesta. Metisilliiniresistentin S. aureuksen eli MRSA:n kantajuus on väestössä varsin harvinaisempaa, muutaman prosentin luokkaa. Tästä syystä kotona ei ole tarpeen noudattaa mitään perushygieniasta poikkeavia käytäntöjä. Riittää että kädet pestään, jos on jouduttu koskemaan haavaeritteitä ja että kaikilla on henkilökohtainen pyyhe. Muu tavallinen kanssakäyminen on kuitenkin sallittua. Bakteerit ovat näkymättömiä ja kaikkien tartuntojen estäminen kotona läheisten kesken olisi mahdotonta ja myös tarpeetonta. Tämä tuntuu monesta kuitenkin ristiriitaiselta, koska terveyden ja sosiaalihuollon laitoksissa toimintasäännöt ovat erilaiset. Usein helpottaa, jos vain hyväksyy erot sairaalan ja kodin ohjeistuksissa ja ymmärtää niiden takana olevat riskiarvioon liittyvät perustelut.

Moniresistenttien mikrobien kantajuus ei siis ole sairaus, eikä siitä tarvitse esimerkiksi raportoida sairaalan ulkopuolella kuten päiväkodissa tai kouluissa. Jos moniresistentin mikrobin kantajan samassa taloudessa asuva perheenjäsen joutuu sairaalahoitoon, hänen on syytä kertoa mahdollisesta kantajuudesta hoitavalle lääkärille, koska se voi vaikuttaa sairaalahoidossa käytettävien tartunnan torjuntatoimien lisäksi muun muassa antibioottihoidon valintaan.


Edellinen sivuSeuraava sivu

 



Moniresistentin mikrobin kantajuus ei ole sairaus.