Ihoa leikattaessa katkeaa ihon pinnasta ja syvemmältäkin pieniä verisuonia. Leikkauksen aikana suonet poltetaan tai ommellaan kiinni, jotta verenvuoto tyrehtyy ja näin leikkauksen jälkeinen verenvuotoriski ja mustelman muodostuminen minimoidaan. Joskus kuitenkin leikkauksen jälkeen haavasta voi ilmaantua verenvuotoa. Mahdollinen vuoto alkaa useimmiten ensimmäisten tuntien jälkeen leikkauksesta. Tavallisesti leikkauksen jälkeinen vuoto tyrehtyy painamalla haavaa napakasti ja yhtäjaksoisesti 15–20 minuuttia. Jos vuoto on runsaampaa, on syytä ottaa yhteys hoitavaan tahoon tai päivystävään kirurgiseen yksikköön. Verenvuotoriskiä voivat lisätä tietyt sairaudet ja lääkkeet.
Leikkaushaavan tulehtuminen on harvinaista, mutta se on kuitenkin aina mahdollista. Ennen leikkausta iho puhdistetaan desinfioivalla aineella laajalti leikkausalueelta ja sen ympäristöstä, jotta haavatulehdusriski pienenisi. Haavan tulehdusriskiä lisäävät myös muun muassa potilaan ikä, tietyt perussairaudet, leikattavan ihoalueen kunto ja paikka, leikattavan muutoksen koko ja haavan kiristys. Haavatulehduksen merkkejä ovat haavan ympäristön punoittaminen, turvotus ja kuumotus, joskus kuumeen nousu. Jos haavassa on tulehduksen merkkejä, on syytä olla yhteydessä hoitavaan tahoon.
Leikkaushaava suljetaan ompelein. Ihossa ompelukerroksia on tavallisesti yksi tai kaksi, joskus useampiakin. Kahdessa kerroksessa ommelluissa haavoissa näkyvien ompeleiden alla on sulavia ompeleita tukemassa haavaa. On mahdollista, että sulavia ompeleita nousee myöhemmin ihon pintaan ja ompeleen langat tuntuvat piikkimäisinä arvessa. Tällöin potilas voi itse ottaa pinsetillä langan päästä kiinni ja leikata langan poikki tyvestä. Loppuosa langasta sulaa aikanaan ja häviää ihon alta. Joskus haava voi aueta leikkauksen jälkeen ompeleista huolimatta. Haavan kiristys ja tulehdus voivat myös altistaa haavan aukeamiseen. Jos haava aukeaa, on syytä olla yhteydessä hoitavaan tahoon.
Kun iholta poistetaan kudosta, on luonnollista, että toimenpiteestä jää aina arpi. Joskus arpi voi kasvaa poikkeavasti ja voi ilmaantua ns. hypertrofinen arpi tai keloidi. Niiden muodostuminen on yksilöllistä, ja tähän saattavat vaikuttaa myös perinnölliset tekijät.