Klassinen vuonna 1979 julkaistu ns. Sillencen luokitus jakoi sairauden neljään eri luokkaan sairauden vaikeusasteen mukaan. Uusien sairautta aiheuttavien geenien löytymisen myötä luokitusta on uudistettu. Aiheuttajageenien mukaan eri OI-tyypit voidaan luokitella latinalaisin numeroin. Sairauden tyypin mukaan tehtyä arabialaisin numeroin kirjoitettua luokitusta käytetään tällä hetkellä paljon kliinisessä työssä:
-
Tyyppi 1 on lievin tautimuoto, joka ei aiheuta luustoon virheasentoja eikä vaikea-asteista lyhytkasvuisuutta. Tämä muoto aiheutuu muutoksista COL1A1- tai COL1A2-geeneissä.
-
Tyyppi 2 on vaikein tautimuoto, joka johtaa menehtymiseen joko sikiökaudella tai pian syntymän jälkeen. Tätä tautimuotoa aiheuttavat myös muut kuin kollageenigeenin mutaatiot.
-
Tyyppi 3 on vaikea tautimuoto, joka aiheuttaa suuren murtuma-alttiuden ja vaikeita luuston virheasentoja. Sitä voivat aiheuttaa geenivirheet miltei kaikissa tällä hetkellä tunnetuissa OI-geeneissä
-
Tyyppi 4 aiheuttaa keskivaikean taudinkuvan ja sitäkin voivat aiheuttaa monet eri geenivirheet.
-
Tyyppi 5 poikkeaa paljon edellä kuvatuista tyypeistä siinä, että sille on tyypillistä murtumien paranemivaiheessa ilmaantuva poikkeavan runsas kalluksen (sidekudoksen) muodostuminen murtumakohtaan. Tämä muoto aiheutuu IFITM5-geenin mutaatiosta.
Murtumia voi esiintyä pitkien luiden, kylkiluiden, sormien ja varpaiden lisäksi myös selkärangan alueella. Skolioosia ja rintakehän epämuotoisuutta tavataan keskivaikeassa ja vaikeassa tautimuodossa. Vaikeisiin tautimuotoihin voi liittyä vaikea-asteinen kasvun häiriintyminen ja lievimpiä muotoja sairastavat ovat useimmiten normaalimittaisia.
Nivelten yliliikkuvuutta on todettavissa jopa 70 %:lla OI-potilaista ja se voi altistaa heidät nivelten sijoiltaanmenolle (luksaatioille).
Silmien kovakalvon väri voi olla normaali, sinertävä tai harmahtava. Siniset silmien kovakalvot ovat tavallinen löydös tyypin 1 sairaudessa.
OI voi aiheuttaa muutoksia hampaisiin ja sairauden hammasilmentymää kutsutaan dentinogenesis imperfectaksi. Hampaat voivat olla läpikuultavat, niissä voi olla väripoikkeavuuksia ja ne voivat kulua/lohkeilla helposti, joka voi johtaa hampaiden ennenaikaiseen menetykseen.
Noin puolelle OI-potilaista kehittyy kuulonalenema, jonka vaikeusaste voi olla vaihteleva. Vaikeissa tautimuodoissa kuulo voi olla heikentynyt jo lapsena.
OI:hin voi liittyä sydänlöydöksiä, joista tavallisimpia ovat sydänläppien poikkeamat.
Vaikeissa tautimuodoissa potilaalle voi kehittyä ongelmia kallon ja kaularangan yhtymäkohtaan.
Hoito on moniammatillista ja vaihtelee sairauden vaikeusasteen mukaan. Kaikkien OI-potilaiden riittävä kalsiumin ja D-vitamiinin saanti on varmistettava.
Farmakologisena hoitona käytetään lapsilla bisfosfonaatteja. Ne ovat pyrofosfaattianalogeja, jotka sitoutuvat luuhun ja estävät luuta hajottavien solujen (osteoklastit) toimintaa, jolloin luun hajoaminen vähenee. Bisfosfonaattihoito voidaan toteuttaa annostelemalla lääke joko tabletteina tai suonensisäisesti. Lapsilla käytetään yleensä suonensisäistä lääkitystä. Suonensisäiseen hoitoon liittyy usein ensimmäisten hoitokertojen yhteydessä kuumereaktio, lihas- ja nivelkipuja. Lieväasteinen kalsiumtason lasku on mahdollista ja joskus myös fosfaattitaso laskee merkittävästi. Pelätyimpänä sivuvaikutuksena on leukaluun kuolio, jota lapsilla ei ole todettu bisfosfonaattihoitoon liittyen. Raskausaikana bisfosfonaattien käyttöä on vältettävä. Käytettävä valmiste ja hoitoajan kesto suunnitellaan lapsipotilailla tapauskohtaisesti hoitoon perehtyneen lääkärin toimesta.
Tällä hetkellä on menossa tutkimuksia, joissa selvitellään muiden OI-lääkkeiden soveltumista lapsipotilaille ja tulevaisuudessa meillä on todennäköisesti bisfosfonaattien lisäksi muitakin lääkkeitä käytettävissä.
Ortopediset toimenpiteet ovat osa hoitoa. Osa potilaista hyötyy pitkien luiden ydinnauloista ja raajojen virheasentojen operatiivisesta korjaamisesta. Selän ja kaularangan ortopedia vaativat erikoisosaamista. Säännölliset hammaslääkärin kontrollit ovat tärkeä osa potilaan hoitoa. Kuuloseuranta suositellaan aloitettavaksi viimeistään teini-iässä, vaikeimmissa tautimuodoissa jo lapsuudessa.
Vallitseva tautimuoto aiheutuu joko uuden (de novo) mutaation pohjalta tai lapsi voi periä sairauden samaa sairautta potevalta vanhemmaltaan. Tällaisissa tapauksissa sairauden uusiutumisriski on 50 % joka raskaudessa. Väistyvässä tautimuodossa lapsi perii sairautta aiheuttavan geenin molemmilta vanhemmiltaan. Vanhemmat ovat tällöin sairauden oireettomia kantajia ja heidän jokaisessa raskaudessaan on 25 % mahdollisuus, että lapsella on sairaus. X-kromosomaalisesti periytyvässä muodossa äiti on sairauden oireeton tai lieväoireinen kantaja (sairaus vain äidin toisessa X-kromosomissa) ja pojat sairastuvat vakavammin periessään äidiltään sairaan X-kromosomin.
Noin 90 % osteogenesis imperfectasta johtuu muutoksista COL1A1 ja COL1A2-geeneissä. Nämä muutokset periytyvät vallitsevasti.
Tarkkoja lukuja OI:n esiintyvyydestä ei ole, sillä osa lievemmistä tautimuodoista jää diagnosoimatta. Karkea arvio esiintyvyydestä on 1/15000. Harvinaisia väistyvästi periytyviä OI-muotoja esiintyy enemmän maissa, joissa sukulaisavioliitot ovat yleisiä.
Osa tapauksista voidaan diagnosoida sukuhistorian, kliinisten piirteiden ja murtumien perusteella. Jos lapsen vanhemmalla on geenivarmennettu OI, voidaan lapsen diagnoosi asettaa kliinisestikin, mutta muissa tapauksissa varmennetaan diagnoosi molekyyligeneettisesti. Geenitutkimus voidaan kohdentaa ensin yleisimpiin eli COL1A1 ja COL1A2-geenien muutosten selvittämiseen ja mikäli niiden perusteella ei päästä diagnoosiin, voidaan tutkimuksia jatkaa harvinaisempien geenimuutosten selvittämiseksi.