Unelmat ovat voineet murtua ja joutuu sopeutumaan uuteen tilanteeseen. Vihan tunteelle ei ole selkeää kohdetta; se voi kohdistua omaan itseen, omiin vanhempiin, sukuun, terveydenhuoltohenkilökuntaan, yhteiskuntaan, jumalaan jne. Viha, kuten muutkin tunteet, on välttämätöntä tunnistaa ja ilmaista, sillä niiden tukahduttaminen voi pitkittää tunnetta.
Miksi minulle kävi näin?
Sairastuessa voi kokea myös häpeää, varsinkin jos sairaus näkyy päällepäin. Häpeä voi eristää tai esimerkiksi estää liikkumisen pyörätuolilla tai apuvälineen kanssa. Usein kuvittelemme ympäristön reaktiot negatiivisemmiksi kuin ne ovatkaan. Asiallisen tiedon kertominen läheisille, tuttaville ja naapurustolle helpottaa tilannetta. Toisaalta joskus ympäristön reaktiot voivat olla kohtuuttomia ja loukkaavia. Niistä on hyvä jutella lähimmäisten kanssa.
Hyvästele väärä syyllisyys
Joskus sairastunut kokee myös syyllisyyttä. Omat tunteet tuntuvat ylitsepääsemättömiltä jossain kohtaa sairastumista ja tuntuu, että näin ei saisi tuntea. Samaan aikaan oma kohtalo voi myös huolettaa. Sairaalassa tai hoitopaikoissa kohtaa myös ihmisiä, joiden sairaus on vieläkin vakavampi tai jotka saavat huonompaa hoitoa. Oman sairauden laatua tai vakavuutta voi vertailla toisiin, jolloin omat tunteet tuntuvatkin liiallisilta ja syyllisyys herää. Emme voi verrata tunteita tai tuntemuksia toisten tunteisiin, vaikka tilanne olisikin jollakin fyysisesti vakavampi tai sairaus enemmän elämää haittaava.
Syyllisyyden tunnekin on inhimillinen ja sen hyväksyminen auttaa. Syyllisyyden tunnetta voi laimentaa vaikkapa miettimällä omien tunteiden ainutlaatuisuutta. Tunteet ovat itselle totta juuri sellaisina kuin ne ilmenevät ja ne muuttuvat päivästä päivään. Oman elämän miettiminen vie myös yksilöllisesti voimavaroja.