Painehaavan hoito

Painehaavan ensisijainen hoito on paineen poisto. Kaikki painehaavan ennaltaehkäisyn keinot kuuluvat painehaavan hoitoon.


​Pinnalliset painehaavat

Pinnallisimmat painehaavat paranevat paineen poistolla ja paikallisella haavahoidolla.

Jos näistä toimenpiteistä huolimatta painehaava ei osoita parantumisen merkkejä, on hyvä ottaa asia esille oman terveyskeskuksensa lääkärin tai kotihoitajan tai haavahoitajan kanssa ja tarvittaessa tätä kautta saada lähete erikoissairaanhoidon haavakeskukseen.

Syvemmät painehaavat

Syvemmät haavat, joissa on tapahtunut jo kudostuhoa, voidaan joutua puhdistamaan paikallishoidon lisäksi leikkauksella ja myöhemmässä vaiheessa peruskunnon parannuttua ja painetta aiheuttavan ulkoisen syyn poistuttua korjaamaan plastiikkakirurgisella leikkauksella.

Antibioottihoito

Antibioottihoitoa tarvitaan vain, jos haava on tulehtunut.
Rauhallisen haavan antibioottihoito aikaansaa vastustuskykyisiä bakteerikantoja eikä hyödytä potilasta.

Aiemmin sairastettu, jo parantunutkin painehaava, lisää riskiä saada uusi painehaava. Erityisesti liikuntarajoitteisilla potilailla parantumisen jälkeinen hoito on uuden painehaavan ennaltaehkäisyä.

Painehaavapotilaan kiireellinen hakeutuminen hoitoon

Jos painehaavapotilaalla on tulehdukseen liittyviä yleisoireita, kuten kuumetta, haava-alueen lisääntyvää punoitusta tai kipua, haava laajenee, eritys lisääntyy tai alkaa haista, hakeudutaan hoitoon nopeasti.


Edellinen sivu

 


Painehaavan ensisijainen hoito on paineen poisto.

Katso lisää