HUS Verisuonikirurgia

Verisuonikirurgian poliklinikalla tehdään lähetteen perusteella verenkiertotutkimuksia mm. nilkka-olkavarsipainesuhde (ABI), sormipaineet, ihon happiosapainemittaus ja fluoresoiva merkkiaine -kuvaus (ICG).

Verisuonikirurgi arvioi lisätutkimus- ja toimenpidetarpeen verenkiertomittausten ja potilaan oirekuvan perusteella ja suunnittelee hoidon. Monet tarvittavista toimenpiteistä voidaan nykyään tehdä polikliinisesti, mutta osa vaatii seurannan verisuonikirurgian vuodeosastolla ennen ja jälkeen toimenpiteen.

Vuodeosastolta käsin tehdään verisuoni- ja haavaleikkauksia ja myös osa suonensisäisistä toimenpiteistä. Potilas tulee sairaalaan joko ajanvarauksen tai päivystyksen kautta. Osaan toimenpiteistä tullaan toimenpidepäivän aamuna LEIKO-yksikön kautta, osaan edellisen päivän aikana. Päivystystoimenpiteitä tehdään kiireellisyysjärjestyksessä ja saattaa kestää muutama pävä ennenkuin sopiva aika löytyy.

Toimenpiteen jälkeen seuranta osastolla vaihtelee toimenpiteestä ja seurannan tarpeesta riippuen yhdestä yöstä viikkoihin. Haavapotilaille saatetaan tehdä useita toimenpiteitä saman osastojakson aikana. Kun kirurgista seurantaa ei tarvita arvioidaan voidaanko potilas kotiuttaa vai tarvitaanko jatkohoitoa vuodeosastolla muualla.

Toimenpiteiden jälkeen potilaan toipumista seurataan jälkitarkastuksin, jotka voivat olla lääkärin, verisuonihoitajan tai haavahoitajan vastaanotolla.

Lisätietoa:


Edellinen sivu

 

 

Päivitetty  24.1.2019 10.20