HSP-tauti rauhoittuu lähes aina itsestään. Mahdollisen munuaiskerästulehduksen toteamiseksi virtsanäytteitä seurataan puolen vuoden ajan. HSP-nefriittikin rauhoittuu valtaosalla itsestään eikä lievä tautimuoto vaadi hoitoa. Toki vatsa- ja niveloireiden takia voidaan oireenmukaisena hoitona tarvita kipulääkitystä. Kipulääkkeenä suositellaan käytettävän ensisijaisesti parasetamolia ja vasta toissijaisesti muita tulehduskipulääkkeitä (mm. ibuprofeeni, naprokseeni, ketoprofeeni). Vatsa- ja nivelkipujen hoidossa tehokkaaksi on osoittautunut lyhytkestoinen kortisonikuuri. Nefriittiin kortisonilääkkeellä ei juurikaan ole vaikutusta. Sen sijaan keskivaikeaa tai vaikeaa munuaistulehdusta voidaan hoitaa siklosporiini-lääkkeellä sekä proteiinivuotoa hillitsevillä ja verenpaineeseenkin vaikuttavilla ns. ACE-estäjäryhmän lääkkeillä.
Taudin alkuvaiheessa, kun petekkioita ilmenee runsaasti, suurempaa fyysistä rasitusta kuten urheiluharrastuksia on hyvä välttää. Muuten lapsi voi olla ja liikkua vointinsa mukaisesti. Kouluun tai päivähoitoon voi mennä voinnin salliessa. Tauti ei ole tarttuva.
HSP:n taudinkuva on vaihteleva. Useimmilla tauti rauhoittuu muutamassa viikossa tai kuukaudessa, toisinaan taas oireilu voi kestää pidempään. Usein kuumeisen ylähengitystieinfektion jälkeen ilmaantuu alaraajoihin ja pakaroihin tummanpunaisia pilkkuja, verenpurkaumia (petekkioita). Joskus verenpurkaumia tulee muuallekin vartaloon. Petekkioiden määrä voi vaihdella päivästä ja viikosta toiseen.
Nivelissä on arkuutta ja turvotusta. Mahakipu on tavallista ja voi olla varsin voimakastakin, noin 10 %:lla lapsista vatsakipu vaatii sairaalahoitoa. Suolistoon voi tihkua verta, mikä ilmenee tummaksi värjäyvinä ulosteina. HSP-munuaistulehduksen yhteydessä ilmenee valkuais- ja verivirtsaisuutta. Jos verivirtsaisuus on runsasta, virtsa värjäytyy punaiseksi tai tummanruskeaksi. Muita munuaistulehduksen oireita on vaikea itse havaita, ja niiden toteamiseksi tarvitaan virtsanäyte. Verenpaine voi olla kohonnut.
HSP-taudin perinnöllisyydestä ei ole tietoa. Suomessa esiintyy noin 200 uutta tapausta vuodessa.
Diagnoosin teossa potilaan oireisiin ja vointiin. Virtsanäyte (U-eryt, U-prot) ja verinäytteet (tulehdusarvot, verenkuva ja kreatiniini) ovat tärkeitä diagnoosin teossa. Pyrimyksenä on sulkea pois muut petekkioita aiheuttavat tilat. Nefriitin toteamiseksi otetaan munuaisen koepala, jos todetaan selkeää valkuais- ja verivirtsaisuutta.