Akuutti hyljintä eli tulehdusreaktio elinsiirteessä voi ilmaantua ensimmäisten viikkojen aikana. Se on kuitenkin nykyisin melko harvinainen. Jos hyljintää epäillään, otetaan siirteestä koepala ja sen jälkeen päätetään mahdollisesta hoidosta, jolla hyljintäreaktio saadaan nykyisin hyvin rauhoittumaan. Harvinaisissa tapauksissa voidaan todeta nk. vasta-ainevälitteinen hyljintä, jonka hoito voi joskus vaatia pidempää sairaalajaksoa.
Hylkimisenestolääkitys aiheuttaa vastustuskyvyn heikkoutta, joka kuitenkin aiheuttaa yllättävän vähän murheita tavallisten hengitysinfektioiden tai suolistotulehdusten suhteen. Tutkimuksissa onkin todettu, että elinsiirtolapsi sairastaa infektioita jokseenkin saman verran kuin muut lapset.
Elinsiirtolapsilla oman ongelmansa muodostavat herpesvirukset, jotka voivat aiheuttaa erityyppisiä kuumetauteja. Niinpä herpesvirusten ilmaantumista seurataankin verinäytteillä varsinkin ensimmäisen vuoden aikana. Herpesvirusinfektioiden ehkäisemiseksi elinsiirtolapset myös syövät Valcyte-lääkettä ensimmäiset puoli vuotta.
Munuaisensiirtolapsilla voi myös esiintyä nk. polyoomavirusinfektioita, joita niin ikään seurataan säännöllisillä verinäytteillä. On korostettava, että elinsiirtolapsilla kuumeen nousu melko harvoin edellyttää sairaalahoitoa ja suonensisäistä antibioottihoitoa. Ohjeena kuitenkin on, että varsinkin ensimmäisen vuoden aikana kuumeen nousu edellyttää yhteyden ottoa kotisairaalaan.
Erityisesti kortisonilääkitykseen liittyen painonnousu on tavallista ensimmäisten kuukausien aikana siirtoleikkauksesta. Lääkityksen vähenemisen myötä valtaosalla tilanne korjaantuu hyvin. Asia otetaan esille lapsen kotiutuessa sairaalasta ja kaikille annetaankin ravintoneuvontaa.
Painonnousu ja poskien pyöristyminen ovat kuitenkin hyvin yksilöllistä ja osin ruokavaliosta riippumatonta. Jatkuva ruokahalu ja syöminen voivat olla nimenomaan nuorisoikäisillä ongelma.
Vaikea perussairaus voi aiheuttaa selkeän kasvuhäiriön ennen siirtoleikkausta, mikä on yleistä erityisesti munuaispotilailla. Ensimmäisten kuukausien aikana siirrosta kasvu on usein hyvin hidasta, mikä puolestaan johtuu kortisonilääkityksestä.
Runsaan vuoden kuluttua siirrosta kasvu usein paranee, eikä mitään hoitoa tarvita. Mikäli kasvuhäiriö jatkuu siirron jälkeen, hoitona voidaan käyttää kasvuhormonia, jonka teho on hyvä.
Kohtalaisesti kohonnut verenpaine on tavallinen löydös kaiken ikäisillä siirtopotilailla, ja pääosin johtuu lääkityksestä. Koholla olevat arvot ovat yleisiä etenkin yöaikaan, ja niinpä potilaita seurataan 1–2 vuoden välein tehtävällä vuorokauden verenpainerekisteröinnillä.
Jos koholla olevia arvoja todetaan, aloitetaan verenpainelääkitys. Melko usein tämä tapahtuu jo osastovaiheen aikana. Verenpaine on sidoksissa myös munuaistoimintaan ja niinpä elinsiirtolapsilla seurataan tarkasti munuaisarvoja ja ns. munuaispuhdistumakoe tehdään kaikille kerran vuodessa HUSissa.
Kortisonilääkityksestä johtuen siirtoleikkauksen saaneilla lapsilla ja nuorilla on jonkin verran lisääntynyt riski luuston alhaiseen mineraalipitoisuuteen erityisesti ensimmäisten kuukausien aikana siirrosta, minkä vuoksi kaikille hoidoksi määrätäänkin D-vitamiinia ja kalkkia.
Valtaosalla lapsena elinsiirron saaneista nuorista murrosiän kehitys on aivan normaali. Noin viidenneksellä pojista murrosiän fyysiset muutokset ja kasvun kiihtyminen tulevat kuitenkin hieman jäljessä, mikä voi aiheuttaa surua. Yleensä asian selvittäminen kuitenkin auttaa.
Murrosikään liittyen melko monella nuorella ilmenee myös haluttomuutta lääkkeiden jatkuvaan syömiseen. Tämä nk. huono komplianssi voi aiheuttaa jopa siirteen toiminnan heikkenemistä. Niinpä nuorisoikäisille pyritäänkin pidentämään poliklinikan käyntiaikoja ja lisäämään keskustelua.
Siirtyminen aikuispuolelle tapahtuu yleensä 18–19 vuoden iässä, kun pahin vaihe murrosiästä on takanapäin. Siirtyminen aikuisyksikköön tehdäänkin yhteistyönä.