Tyypin 1 diabetes ja työ

Suurin osa tyypin 1 diabetesta sairastavista selviytyy työelämässä yhtä hyvin kuin muutkin.

Sairauden hoito on huomioitava jokapäiväisessä elämässä, myös työssä. On töitä, joissa diabeteksen hoitaminen ja huomioiminen vaatii tavallista enemmän vaivannäköä.

Työelämässä olevat tyypin 1 diabetesta sairastavat arvioivat terveytensä ja työkykynsä keskimäärin hyväksi, eikä heillä ole aikomuksia jäädä muita varhaisemmin eläkkeelle.

Suurin osa selviytyy työelämässä yhtä hyvin kuin muutkin, vaikka työn ja diabeteksen yhteensovittamisen aiheuttama stressi onkin hyvin yleistä. Lisäksi monet kokevat vaikeaksi kertoa diabeteksestaan työtovereille ja esimiehille.

Työhaastattelussa ei tarvitse kertoa terveyteen liittyvistä asioista, eikä haastattelija saa niistä kysyä, ellei terveydentila liity työn turvalliseen tekemiseen. Jos työtehtävä on kuitenkin sellainen, jossa diabetes voi aiheuttaa vaaratilanteita, diabeteksesta on syytä kertoa.

Työnantajalla on mahdollisuus purkaa tehty työsopimus, jos henkilö on salannut sairautensa hakeutuessaan tehtävään, joka ei sovi diabetesta sairastavalle. Työterveyshuollon työhöntulotarkastuksessa työn vaatimukset tunteva työterveyslääkäri ottaa kantaa työn soveltuvuuteen diabetesta sairastavalle ja sen vaikutuksesta diabetekseen.

Työpaikalla kannattaa kertoa esimiehelle ja ainakin lähimmille työtovereille diabeteksesta ja sen vaikutuksesta työskentelyyn ja työkykyyn. Samalla voidaan tarpeen mukaan sopia esimerkiksi yksin työskentelyyn ja tauotukseen liittyvistä toimintatavoista sekä mahdollisista työkiertokokeiluista. Myös ensiapuohjeet on hyvä käydä yhdessä läpi.

Osalla diabetes on jo työhön hakeutuessaan, mutta osa sairastuu vasta työssäolon aikana. Työterveyshuollolle kannattaa ehdottomasti kertoa diabetekseen sairastuminen, vaikka diabetesta hoidettaisiin muualla; on tärkeää pohtia työssä selviytymistä ja työkykyä yhdessä työnantajan ja työterveyshuollon kanssa ja tarvittaessa muokata tai vaihtaa työtehtäviä.

Erkin työelämätarina

Keskikokoisessa kunnassa jo 70-luvulta lähtien toimistotöissä työskennellyt 60 -vuotias Erkki sairastui noin 40-vuotiaana tyypin 1 diabetekseen. Verensokerin mittaaminen ja insuliinin pistäminen onnistuvat hyvin omassa työhuoneessa, jossa on myös aina pientä syötävää ja juotavaa varalla. Erkki teki heti alusta lähtien päätöksen kertoa avoimesti diabeteksestaan ”kaikki sen tietää, en oo piilotellu sitä ollenkaan”. Osin sen vuoksi, että hän on kokenut sen luontevaksi, osin siksi, että erityistilanteissa työkaverit ovat paras turvatekijä. Esimerkiksi, jos hän menee työskentelemään arkistoon päiväksi yksin ja on ilman eväitä, hän kertoo siitä työkavereille, ”sieltä minut löytää”.

Erkillä on ajottain liian matalan verensokerin aiheuttamia tuntemuksia: ajatus ei kulje, tulee jotenkin huono olo, joskus käsien vapinaa, jalat tuntuvat raskailta ja lattia upottavalta. Varsinkin kiireisimpinä työaikoina Erkki pitää verensokeritasonsa hieman tavallista korkeampana, vaikka tietääkin sen olevan haitallista pitemmän päälle. Poissaoloja diabeteksen takia tai töiden tekemättä jäämistä ei hänen mielestään ole ollut lainkaan. Työuran aikana on ollut pitkiäkin sairauspoissaoloja, mutta ne ovat johtuneet tuki- ja liikuntaelinten vaivoista. Työterveyshuollossa asioidessa myös diabetesta on käsitelty, diabeteksen hoito on kuitenkin ollut keskitetty yliopistonsairaalan poliklinikalle koko ajan.

Erkki ei ole tarvinnut työpaikalla mitään erityiskohtelua. Hän syö tavallista ruokaa ja tekee työnsä normaalisti. Joskus hän joutuu hölläämään hetkeksi, käymään vuositarkastuksissa ja ennakoimaan erityistilanteita esimerkiksi varautumalla niihin eväin tai sanomalla asiasta työkaverille. Erkki pitää työstään ja on pärjännyt siinä hyvin.


Edellinen sivuSeuraava sivu