Syyllisyys on tunne, joka seuraa kokemuksesta tai tiedosta, että on tehnyt jotain väärin tai jättänyt tekemättä. Jos koet syyllisyyttä, pysähdy hetkeksi tähän tunteeseen. Mitä tunne haluaa sinulle kertoa? Haluaako se motivoida sinua hoitamaan itseäsi paremmin? Kertooko se siitä, että vaadit itseltäsi täydellisyyttä ja jos näin, voisitko suhtautua itseesi lempeämmin? Joskus syyllisyyden tunteet kertovat siitä, että diabeteksen hoidon ohella elämässä on muitakin haasteita, eikä aika tai energia riitä kaiken hoitamiseen kunnolla. Millaista apua tai tukea tällöin tarvitset?
Diabetekseen sairastunut ja hänen läheisensä joutuvat pohtimaan sairastumisen merkitystä. Rajoittaako sairaus sosiaalista kanssakäymistä, harrastustoimintaa, koulunkäyntiä tai työtä?
Lapsena sairastuessa diabeteksen merkitys oman elämän kannalta saattaa nousta käsittelyyn vasta myöhemmin, ajattelun kehittymisen ja aikuistumiseen liittyvien haasteiden myötä.
Yksinäisyyden tunne ja erilaisuuden kokemus ovat sairauden eri vaiheissa tavallisia. Kuinka muut suhtautuvat insuliinin pistämiseen, hyljeksitäänkö minua sairauteni vuoksi? Aiheuttaako sairauteni muissa pelkoa, ettei osata toimia oikein, jos käyttäydyn omituisesti hypoglykemiassa eli verensokerin ollessa liian alhainen.
Ennakkoasenteet ja uskomukset sairaudesta muuttuvat usein asiallisen tiedon myötä sekä sairastuneella että hänen läheisillään. Diabeteksen ottaminen puheeksi ja tiedon jakaminen voi auttaa myös ympärillä olevia ihmisiä pääsemään ennakkoasenteistaan ja peloistaan.
Usein pelkkä ajan kuluminen, hoitorutiinien muodostuminen ja huomio, ettei sairaus estäkään elämästä mielekästä elämää, auttavat pääsemään sopeutumisessa eteenpäin. Mielen hyvinvointia voi tietoisesti pyrkiä kohentamaan esim. varmistamalla, että joka viikko asettaa tavoitteeksi tehdä asioita, joiden tietää tuovan mielihyvää. Sosiaalisen tukiverkoston olemassaolo tukee sopeutumista. Vastaanotolle tuleva ystävä tai kuunteleva korva ovat arvossaan!
Vastasairastuneen on alkuvaiheessa omaksuttava paljon uutta tietoa oppiakseen hoitamaan itseään. Tiedon vastaanottaminen voi olla haastavaa, erityisesti, mikäli diagnoosin saaminen on tullut järkytyksenä. Keskittymisen ja muistin ongelmat ovat tavallisia.
Hätääntyneenä tai kuormittuneena ihmisen huomiokyky ei riitä uusien asioiden oppimiseen, eikä sellaista voi muistaa, mitä ei alun perinkään saanut painettua mieleensä. Osa ihmisistä tavoittelee hallinnan tunnetta sairastumisen jälkeen etsimällä kaikkea saatavilla olevaa tietoa.
Asiallisen, mahdollisesti rauhoittavankin tiedon ohella tulee todennäköisesti vastaan kauhuskenaariotyyppisiä kertomuksia, jotka herkästi entisestään lisäävät mahdollisesti jo olemassa olevia huoliajatuksia, eivätkä kuitenkaan auta ennustamaan oman tai läheisen sairauden kulkua millään tavoin.