Diabeteskokemuksia- työhönottotarkastus toi esille tyypin 1 diabeteksen

Aloitin maaliskuussa 2016 uuden työn. Työhönottotarkastuksessa todettiin sattumalta kohonnut verensokeri. Työterveyslääkärin otattamissa verikokeissa sokeriarvo oli myös koholla ja kuulin, että kyse diabeteksesta. Seuraava lääkärinaika varattiin muutaman kuukauden päähän elokuulle. Sain kehotuksen hakeutua nopeammin lääkäriin, mikäli oireita tulee. Tilanne tuntui absurdilta, olin muutaman päivän sokissa, enkä kyennyt kenellekään puhumaan asiasta. Kävin koko tunneskaalan läpi ja hain netistä tietoa. Lähipiiri reagoi toteamalla, ettei voi olla diabeteksesta kyse tai että jokin virhe on tapahtunut.

Uuteen työhön sopeutuminen vaati huomiota ja uppouduin siihen. Torjuin sairastumiseen liittyvät ajatukset. Kesälomalla sain kuulla kommentteja laihtumisestani ja huomasin olevani koko ajan janoinen. Ajattelin ensin janon johtuvan kuumuudesta, sitten tuli mieleen, että kyse saattaisi olla diabeteksen oireesta. Töihin paluun jälkeen ihmettelin väsyneisyyttäni. Oudon olon ja katseen kohdentamisen vuoksi mittasin verensokerin, joka oli 19. Hakeuduin päivystykseen, josta minut otettiin osastohoitoon 2 päiväksi. Insuliinin käyttö ja pistosopetus alkoi jo sairaalassa. Ajattelin koko ajan, että kohta kerrotaan, että kyse on jostain muusta kuin diabeteksesta. Pelottavinta oli, kun lähinäkö meni pariksi viikoksi ja ajattelin, mitä muutakin vahinkoa kehossa on voinut tapahtua.

Kotona opettelin elämään asian kanssa ja läpikävin tunneskaalan uudelleen. Olen henkilönä sellainen, jonka täytyy saada ensin velloa asioissa itsekseen. Tunnen muita diabeetikkoja, mutta en ketään, jolla insuliinihoitoinen diabetes olisi puhjennut aikuisiässä. En ehkä vielä tuolloin olisi halunnutkaan puhua kenenkään vastaavaa kokeneen kanssa. Lähitukiverkostoni on hyvä ja tiivis.

Alkuun olin syömisen, verensokereitten mittailun ja päivärytmin suhteen todella tarkka. Välttelin hiilihydraatteja liikaakin. Muutaman kuukauden kuluttua rauhoituin ja aloin ajatella, että tämän kanssa voi elää ja ettei kaiken tarvitse mennä diabeteksen ehdoilla. En enää jatkuvasti ajatellut, pitäisikö verensokeri mitata. Tammikuussa 2017 aloitin opinnot, minkä jälkeen ei ole ollut enää aikaa velloa sairauteen liittyvissä ajatuksissa.

Jokin aika sitten tuli mittauksissa korkeita sokereita vaikka hoidin itseäni ohjeitten mukaan, mikä turhautti, ärsytti ja aiheutti epätoivoista oloa. Töissä oli samaan aikaan stressaava tilanne. Välillä tunnen syyllisyyttä esim. epäsäännöllisestä syömisestä ja suren, kun en sairauden vuoksi voi elää vapaammin. Toistaiseksi hankalia hypoglykemioita ei ole ollut, mutta kerran olin tuntikausia hajonneessa junassa, jonka ravintolavaunusta loppui kaikki ruoka. Tuolloin säikähdin, vaikka mukana olikin omia eväitä. Ajattelin, kuinka olisi voinut käydä. Haluan varautua vastaavanlaisiin tilanteisiin tulevaisuudessa.

Diabeetikkojen jalkahaavat ovat työn puolesta tuttuja ja joudun torjumaan ajatusta siitä, että tämä on omakin tulevaisuus diabeetikkona. Pelkoja yritän olla ajattelematta, enkä halua turhaan etukäteen murehtia asioita, jotka eivät vielä ole ajankohtaisia tai koskaan tapahdu. Haluan välttää itsesääliä ja ajatella, että pahemminkin voisi olla. Diabetes ei ole estänyt tekemästä asioita, joista olen aiemminkin nauttinut. Pyrin tietoisesti tekemään asioita, jotka tekevät onnelliseksi. Eläimet ovat minulle tärkeitä ja minulla on 2 kissaa. Olen kuullut, että ainakin koiran voi kouluttaa ilmaisemaan, kun omistajalla on hypo. Haluaisin kouluttaa kissani ”hypokissoiksi”. Olen hiljattain uskaltanut ensimmäistä kertaa myös matkustaa pidemmälle sairastumiseni jälkeen. Välillä olen sairauden vuoksi väsyneempi ja voimat on poissa.

Nykyään en puhu diabeteksesta kaikille, mutta esim. töissä asiasta tiedetään. Olen kohdannut diabetekseen liittyviä ennakkoluuloja ja virheellistä tietoa, kuten että sairaus johtuu liiasta sokerin syömisestä ja että hypoglykemiassa pitäisi pistää insuliinia. Äidille ja siskolle olen myös joutunut tekemään selväksi, ettei heidän tarvitse soittaa ambulanssia, jos en vastaa heti puhelimeen ja että he voivat luottaa minuun. Tulevaisuus huolestuttaa siinä mielessä, etten tiedä, mihin suuntaan sairaus menee. Olen mm. viime aikoina joutunut pistämään enemmän insuliinia. Olen tyytyväinen siitä, etten sairastunut nuorempana. Voimavarani kohdata krooninen sairaus aikuisena ovat olleet suuremmat. Lapsena sairastin colitis ulcerosan, joka saatiin leikkauksella hoidettua. Olen kokenut suolistosairauden hankalampana kuin diabeteksen. Diabetekseen sopeutumisessa pitää löytää oma, itselle sopiva tie. Kyseessä on vakava sairaus ja vie aikaa läpikäydä siihen liittyvä tunneskaala. On normaalia ”masentua”. Kun diabetes on tasapainossa ja hoito rutiinia, se ei haittaa normaalia elämää. Pitää muistaa elää hetkessä, eikä jättää tekemättä asioita.

 

Päivitetty