Diabetekseen sairastumisen jälkeen mieleen nousevia kysymyksiä ovat esimerkiksi rajoittaako sairaus sosiaalista kanssakäymistä, harrastustoimintaa, koulunkäyntiä tai työtä? Lapsena sairastuessa diabeteksen merkitys oman elämän kannalta saattaa nousta käsittelyyn vasta myöhemmin, ajattelun kehittymisen ja aikuistumiseen liittyvien haasteiden myötä.
Erilaisuuden kokemus ja yksinäisyyden tunne ovat sairauden eri vaiheissa tavallisia. Kuinka muut suhtautuvat insuliinin pistämiseen, hyljeksitäänkö minua sairauteni vuoksi? Aiheuttaako sairauteni muissa pelkoa, ettei osata toimia oikein, jos käyttäydyn omituisesti verensokerin ollessa liian alhainen.
Omat ja muiden ennakkoasenteet ja uskomukset sairaudesta muuttuvat usein asiallisen tiedon myötä. Diabeteksen ottaminen puheeksi ja tiedon jakaminen voi auttaa myös ympärillä olevia ihmisiä pääsemään ennakkoasenteistaan ja peloistaan.
Usein pelkkä ajan kuluminen, hoitorutiinien muodostuminen ja huomio, ettei sairaus estäkään elämästä mielekästä elämää, auttavat pääsemään sopeutumisessa eteenpäin.
Mielen hyvinvointia voi tietoisesti pyrkiä kohentamaan esimerkiksi varmistamalla, että joka viikko asettaa tavoitteeksi tehdä asioita, joiden tietää tuovan mielihyvää. Sosiaalisen tukiverkoston olemassaolo tukee sopeutumista. Vastaanotolle tuleva ystävä tai kuunteleva korva ovat arvossaan!
Käy tutustumassa psykologi Kirsi Ikulin ja psykologi, psykoterapeutti Juha Kauppilan yhteistyössä Diabetesliiton kanssa tuottamaan Minä voin –palveluun. Palvelu on tarkoitettu tyypin 1 diabetesta sairastaville ja heidän läheisilleen.