Tyypin 2 diabetes

Tyypin 2 diabetes on monimuotoinen sairaus. Osalla painottuu insuliinin lisääntynyt tarve eli insuliiniresistenssi, osalla insuliinin puutos. Sairauden yksilöllinen luonne vaatii myös yksilöllisen hoidon.

​​​​

Tyypin 2 diabetekselle ei yleisyydestään huolimatta ole diagnoosikriteereitä.​ Sairaus diagnosoidaan sulkemalla pois muut vaihtoehdot, tärkeimpänä tyypin 1 diabetes ja muu insuliininpuutosdiabetes. Jos henkilöllä on metabolinen oireyhtymä (vyötärölihavuus, rasva-aineenvaihdunnan häiriö tai verenpainetauti), suvussa tyypin 2 diabetesta ja aloitetulla hoidolla saavutetaan hyvä tulos, niin erityistutkimuksia ei tarvita.

Tyypin 2 diabeteksen syntyyn vaikuttavia
tekijöitä

Noin kolmasosalla ihmisistä on perinnöllinen alttius sairastua tyypin 2 diabetekseen. 80 %:lla on suvussa tyypin 2 diabetesta sairastavia.

Jos toisella vanhemmalla on tyypin 2 diabetes, on lapsen riski sairastua elinaikanaan noin 40 %. Jos molemmilla vanhemmilla on tyypin 2 diabetes, on lapsen riski sairastua elinaikanaan peräti 80 %.

Sairastumisriskiin vaikuttaa liikunnan määrä ja painonkehitys sekä etninen tausta. Afrik​ka​lais- ja aasialaistaustaisilla henkilöillä on suurempi tyypin 2 diabetesriski kuin kantasuomalaisilla. Heillä tyypin 2 diabetes kehittyy yleensä nuorempana ja usein ilman kovin merkittävää ylipainoa.

Verensokerin nousun taustalla on perintötekijöiden, ympäristötekijöiden ja elintapojen yhteisvaikutus yhdistettynä haiman insuliinia tuottavien beeta-solujen alentuneeseen toimintaan. Erityisesti vatsaonteloon ja sisäelimiin kertyvä liikarasva lisää insuliinin tarvetta ja yhdessä matala-asteisen tulehduksen kanssa aiheuttaa insuliiniresistenssiä eli insuliinin alentunutta tehoa kudoksissa.  ​​

​Insuliiniresistenssi tarkoittaa, että insuliinin säätelemä sokerin (glukoosin) siirtyminen verestä soluihin vaatii tavanomaista enemmän insuliinia. Jotta sokeri siirtyisi soluihin, haima joutuu tuottamaan insuliinia tavallista enemmän ja veren insuliinipitoisuus aluksi kohoaa. Ajan mittaan haiman insuliinia valmistavien beetasolujen toimintakyky ei riitä kattamaan lisääntynyttä tarvetta ja verensokeri nousee. Vuosein kuluessa haiman insuliinia tuottavien beetasolujen toiminta alentuu hiljalleen. Yli kymmenen vuotta tyypin 2 diabetesta sairastaneista suuri osa tarvitsee hoidokseen insuliinipistoksia.

Tyypin 2 diabetes on yleensä osa metabolista oireyhtymää. Vyötärölihavuuden ohella metabolisen oireyhtymän muita piirteitä ovat rasvamaksa, kohonnut verenpaine, sekä veren rasva-arvon eli triglyseridin kohoaminen ja hyvän HDL-kolesterolin alentuminen.

Tyypin 2 diabeteksen hoito

Tyypin 2 diabetes on yleensä osa metabolista oireyhtymää. Vyötärölihavuuden ohella metabolisen oireyhtymän muita piirteitä ovat rasvamaksa, kohonnut verenpaine, sekä veren rasva-arvon eli triglyseridin kohoaminen ja hyvän HDL-kolesterolin alentuminen. 

Elintapahoito on tyypin 2 diabeteksen hoidon perusta, myös silloin kun tarvitaan lääkehoitoa. Elintapahoito ja lääkehoito tukevat toisiaan. 

Jos tyypin 2 diabetes on todettu riittävän ajoissa, on mahdollista saada verensokeri normaaliksi laihduttamalla, ruokavaliohoidolla ja lisäämällä liikuntaa. 

Lääkehoito aloitetaan viimeistään silloin, jos elintapahoidosta huolimatta paastosokeri  on toistetusti ≥ 7 mmol/l tai sokerihemoglobiini HbA1c on ≥ 48 mmol/mol. Lääkäri valitsee yksilölliseen tilanteeseen sopivan lääkkeen. Tyypin 2 diabeteksen hoidossa käytetään usein enemmän kuin yhtä lääkettä parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. 

Verensokerin ohella verenpaine  ja veren rasva-arvot pitää olla mahdollisimman hyvällä tasolla.​

Verensokeria laskevat lääkevalmisteet​

Guarkumikuitu

Guarkumi on hyytelöä muodostava ravintokuitu, joka ei imeydy ruuansulatuskanavasta. Sitä voidaan käyttää ruokavaliohoidon ja muun lääkehoidon lisänä. Guarkumi hidastaa mahalaukun tyhjenemistä ja sokeriksi pilkkoutuneen ruuan imeytymistä ohutsuolesta vähentäen aterian jälkeistä verensokerin nousua. Se alentaa myös jonkin verran kolesterolia. Guarkumi sekoitetaan ruokaan tai juomaan. Se tulee ottaa eri aikaan, kuin muut lääkevalmisteet. Guarumi on itsehoitovalmiste, jonka käytöstä voi kysyä neuvoa apteekin farmaseutilta. ​

Metformiini

Metformiinia suositellaan tyypin 2 diabeteksen ensisijaiseksi lääkkeeksi. Se vähentää maksan sokerintuotantoa ja parantaa elimistön oman insuliinin vaikutusta. Metformiinia voidaan käyttää yhdessä muiden diabeteslääkkeiden kanssa. Lääke itsessään ei aiheuta liian matalaa verensokeria.

Lääkeannos kannattaa ottaa ruokailun yhteydessä mahdollisten ruoansulatuskanavan oireiden vähentämiseksi. Vatsavaivat, erityisesti ripuli,  von metformin tavallisin sivuvaikutus. Pitkäaikaisessa hoidossa metformiini saattaa vähentää B12-vitamiinin imeytymistä ravinnosta. Puutostila voi seurata, varsinkin jos saanti on ennestään niukkaa. Myös pitkäaikainen happosalpaajien käyttö voi vaikuttaa B12-vitamiinin imeytymiseen. 

Suolistohormonien vaikutusta voimistavat lääkkeet 

​​​Gliptiinit (alogliptiini, linagliptiini, saksagliptiini, sitagliptiini ja vildagliptiini) lisäävät suoliston erittämän GLP1-hormonin määrää (GLP = glukagon like peptide). 

GLP-1 hormonin toimintaa jäljittelevät johdokset (dulaglutidi, eksenatidi, liksisenatidi ja liraglutidi) ovat ihon alle pistettäviä lääkevalmisteita. Valmisteesta riippuen pistoksia on 1-2 päivässä tai yksi pistos kerran viikossa.

Näiden lääkevalmisteiden vaikutuksena on haiman insuliininerityksen lisääntyminen silloin, kun verensokeri on koholla. Ne myös vähentävät maksasta sokeria vapauttavan glukagonin eritystä sekä hidastavat mahalaukun tyhjenemistä lisäten kylläisyyden tunnetta. Valmisteita käytetään usein metformiinin tai muun verensokeria laskevan lääkkeen rinnalla.  

Lääke itsessään ei aiheuta liian matalaa verensokeria.

Sokerinpoistajat eli SGLT-2-estäjät

SGLT-2-estäjät (dapagliflotsiini, empagliflotsiini ja kanagliflotsiini) lisäävät sokerin erittymistä virtsaan, jolloin verensokeri ja usein myös verenpaine laskevat. Sokerin myötä elimistöstä poistuu myös kaloreita, ja näillä lääkevalmisteilla on lievä painoa laskeva vaikutus. SGLT-2-estäjät vaikuttavat myös munuaisia ja sydäntä suojaavasti. Niitä voidaan käyttää yhdessä muiden verensokeria alentavien lääkkeiden ja insuliinin kanssa. Lääke itsessään ei aiheuta liian matalaa verensokeria.​

Insuliiniherkkyyden lisääjät eli glitatsonit

Glitatsonit (pioglitatsoni) lisäävät elimistön herkkyyttä insuliinille muokkaamalla rasvasoluja niin, että ihonalainen rasvakudos pystyy varastoimaan paremmin rasvaa. Samalla ne vähentävät vatsaontelon ja maksan rasvaa. Glitatsonia käytetään yleensä yhdessä metformiinin kanssa, mutta ne voidaan yhdistää myös muihin verensokeria alentaviin lääkkeisiin. Lääkkeen teho ilmenee hitaasti muutamassa kuukaudessa. Lääke itsessään ei aiheuta liian matalaa verensokeria.

Haittavaikutuksena voi esiintyä turvotusta ja sitä kautta painonnousua. 

Ateriatabletit eli glinidit

Glinidit (repaglinidi) ovat ns. ateriatabletteja, joita otetaan juuri ennen hiilihydraatteja sisältävää ateriaa. Ne lisäävät nopeasti insuliinin eritystä ja vaikuttavat noin 3 – 4 tuntia. Niitä voidaan ottaa useamman kerran päivässä. Ne voivat olla hoitovaihtoehto, jos ongelmana on korkea aterian jälkeinen verensokeri, mutta aamuverensokeri on korkeintaan hieman koholla.

Ateriatabletin annos on säädetty keskimääräiselle aterian hiilihydraattimäärälle. Jos ateriakoko muuttuu, niin lääkevalmisteenkin annosta muutetaan. Lääke voi aiheuttaa liian matalaa verensokeria, jos annos ei ole oikeassa suhteessa atrian hiilihydraattimäärään.​

Pitkävaikutteiset insuliinin eritystä lisäävät valmisteet eli sulfonyyliureat

Sulfonyyliureat (glimepiridi) lisäävät kaavamaisesti insuliinin eritystä ja laskevat sekä aterian jälkeistä verensokeria että paastoverensokeria. 

Sulfonyyliureat voivat laskea verensokerin liian alas ruokailun viivästyessä tai liikunnan yhteydessä. 

Insuliinihoito

Insuliinihoidon tarve tyypin 2 diabeteksessa arvioidaan yksilöllisesti. Mikäli verensokeri on huomattavan korkea jo diabeteksen toteamisvaiheessa, voidaan insuliinihoito aloittaa heti. Insuliinihoito aloitetaan myös, jos hoitotavoitteisiin ei päästä elintapahoidolla ja muilla lääkevalmisteilla, tai on viitteitä oman insuliinin erityksen ehtymisestä.

Edellinen sivuSeuraava sivu