Tyypin 1 diabeteksen toteamisen jälkeen aloitetaan yksilöllisesti annosteltava insuliinipuutoksen korvaushoito ja hoidonohjaus. Haiman puuttuva insuliinieritys korvataan annostelemalla erilaisia insuliinivalmisteita pistoksina ihonalaiseen rasvakudokseen. Insuliiniannoksia säädetään verensokerin omamittausten perusteella.

Lääkäri antaa ohjeet insuliiniannoksista ja niiden muuttamisesta verensokerin mukaan. Hoidon tavoitteet sovitaan yhdessä ja yksilöllisesti. Diabeteshoitaja opettaa alkuvaiheen välttämättömät asiat, jotta diabeteksen kanssa pärjää ensi viikot. Ensimmäisen vuoden aikana käydään sitten asteittain läpi diabeteksen omahoidossa tarvittavat taidot ja tiedot. Hoidonohjauksen ja verensokerin omaseurannan sekä sensoroinnin perusteella diabetesta sairastava oppii, miten verensokeri vaihtelee eri tilanteissa, ja oppii säätämään itse insuliiniannoksensa vaihtelevaan ruokailuun, liikuntaan ja erilaisiin päivärytmeihin sopiviksi.

Insuliinin korvaushoidossa tarvitaan perusinsuliinia, joka vaikuttaa ympäri vuorokauden ja säätää sokerin vapautumista maksasta verenkiertoon yöllä ja aterioiden välillä. Pistoshoidossa perusinsuliinina käytetään pitkävaikutteisia insuliinijohdoksia (glargin-, detemir-, degludekinsuliini).  Pumppuhoidossa perusinsuliinin tarve katetaan pikainsuliinin jatkuvalla infuusiolla.

Syömisen yhteydessä otetaan ateriainsuliinia aterian hiilihydraattisisällön mukaan. Ateriainsuliinina käytetään pikavaikutteisia insuliinijohdoksia (aspart-, glulis-, lisproinsuliini).

Tilapäisten kohonneiden verensokeriarvojen korjaamiseen ennen ateriaa ja sairauspäivinä käytetään pieniä pikainsuliinin annoksia eli korjausinsuliinia.

Monipistoshoidossa tarvitaan insuliinilaadusta riippuen 1–2 perusinsuliinipistosta ja syömisten mukaan 3–5 ateriainsuliinipistosta. Nykyisten insuliinikynien ja -neulojen ansiosta pistäminen on vaivatonta ja melkein kivutonta.

Pistosajankohdat ja insuliiniannokset räätälöidään kunkin henkilön päivärytmien mukaan mahdollisimman hyvin hänelle sopiviksi. Annosten määrittelyssä tarvitaan itse mitattuja verensokerin arvoja vuorokauden eri aikoina tai sensorointia ja ateriakohtaista hiilihydraattien arviointia.

Insuliinin tarve on yksilöllinen. Se vaihtelee eri aikoina vuorokaudesta, eri päivinä ja jaksoittain sekä stressin, liikunnan ja painonmuutosten mukaan. Tavallinen koko vuorokauden yhteenlaskettu insuliinin tarve on yleensä 0,6–0,8 yksikköä ruumiinpainon kiloa kohden (esimerkiksi 70-kiloisella 42–56 yksikköä). Useimmilla perusinsuliinin tarve on jonkin verran alle puolet (30–50 %) ja ateriainsuliinin tarve jonkin verran yli puolet (50–70 %) vuorokauden kokonaisinsuliinimäärästä.

Verensokerin omaseurannassa hyvän hoidon yleistavoitteina ovat pääsääntöisesti ateriaa edeltävät arvot 4–7 mmol/l ja aterianjälkeiset arvot alle 8–10 mmol/l. Yksittäiset, tilapäiset poikkeamat ovat tavallisia, eikä niistä tarvitse huolestua. On myös hyvä muistaa, että omaseurannan mittari ei ole aivan tarkka, vaan tulos voi vaihdella noin 10 % ylös​päin tai alaspäin.

Pidempiaikaisen sokeritasapainon arvioimiseksi mitataan hoitopaikassa 2–4 kertaa vuodessa verestä punasolujen ”sokeroituminen” eli sokerihemoglobiini HbA1c. Yleinen tavoite on alle 53 mmol/mol (7 %) ilman, että verensokeri laskee välillä liian alas. Jos sokerihemoglobiinin arvo on ollut reippaasti koholla, arvo 53–64 mmol/mol (7–8 %) on aluksi hyvä tavoite.

Happamia ketoaineita syntyy vereen ja erittyy virtsaan, kun elimistö polttaa rasvaa energiakseen. Jos insuliini puuttuu tai sitä on tarpeeseen nähden, esimerkiksi sairauspäivinä, liian vähän, rasvan poltto kiihtyy. Tällöin ketoaineiden muodostus lisääntyy. Runsas ketoaineiden määrä happamoittaa elimistöä ja voi aiheuttaa happomyrkytyksen eli ketoasidoosin​​. Ketoaineita voidaan mitata itse pikamittarilla sormenpäästä otettavasta näytteestä.

Tyypin 1 diabetesta sairastava voi syödä mieltymystensä mukaista tavallista terveellistä ruokaa.  Diabeteksessa suositellaan laadullisesti samanlaista ruokavaliota kuin muullekin väestölle. Erillistä ateriasuunnitelmaa, diabetestuotteita tai sokeritonta ruokavaliota ei tarvita. Hiilihydraattien määrä voi vaihdella eri aterioilla, kun se huomioidaan ateriainsuliinin annostelussa.

Koska tyypin 1 diabetesta sairastavalla on lisääntynyt valtimotautien riski, ruoan kokonaisterveellisyyttä on arvioitava myös valtimotaudin vaaratekijöiden eli kohonneen ​verenpaineen ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöiden ehkäisyn ja hoidon näkökulmasta.

Säännöllinen liikunta on hyödyllistä yleiskunnon ja sydänterveyden vuoksi kaikille. Kestävyysliikunta ja muu lihastyö kuluttavat sokerivarastoja ja lisäävät pistetyn insuliinin imeytymistä ja tehoa, minkä vuoksi näiden aikana tai jälkeen verensokeri voi laskea liian alhaiseksi. Nopeatempoinen intervalliliikunta ja lihaskuntoliikunta voivat myös nostaa verensokeria heti liikunnan jälkeen. Alhainen verensokeri voidaan estää syömällä ylimääräistä hiilihydraattia ja / tai vähentämällä edeltävää insuliiniannosta.