Haiman tutkimukset

Usein oikea diabetestyyppi voidaan päätellä henkilön oireiden, sairastumisiän, sairaudenkuvan, sukutarinan ja perusverikokeiden sekä hoitovasteen perusteella, joskus diagnoosia voidaan tarkentaa haiman lisätutkimuksilla.

Diagnoosia voidaan tarkentaa verestä mitattavilla vasta-ainetutkimuksilla ja mittaamalla haiman beetasolujen toimintaa C-peptidikokeella. Jos epäillään haiman vajaatoimintaa, niin tutkitaan ulostenäytteestä haiman ruoansulatusentsyymien eritystä kuvastava koe, elastaasi-1. Joskus on syytä tutkia haiman rakennetta ultraäänellä.

C -peptidi

Jos halutaan tietää, tuottavatko oman haiman beetasolut riittävästi, niin tutkitaan verikokeella C-peptidin pitoisuus. Beetasoluissa syntyy ensin insuliinin esiastetta, josta pilkotaan osa eli C-peptidi pois ja jäljelle jää aktiivinen insuliini.

 

C-peptidin pitoisuus kuvastaa insuliinineritystä. Kun verensokeri nousee vähänkin, haima erittää insuliinia ja C-peptidiä verenkiertoon. Mitä korkeammaksi verensokeri nousee, sitä enemmän insuliinia ja C-peptidiä pitäisi erittyä – jos haima pystyy siihen.

Insuliininpuutteessa verensokeri on korkea ja C-peptidi matala. Insuliiniresistenssissä puolestaan verensokeri on korkea ja C-peptidi on korkea (insuliinin teho on huono).

Katso video tyypin 1 ja 2 diabeteksesta sivulta Mikä on diabetes?​

Vasta-ainetutkimukset

 

Verikokeesta määritettävillä vasta-ainetutkimuksilla selvitetään, onko kyseessä autoimmuunidiabetes (tyypin 1 diabetes tai LADA). Noin 90 %:lla lapsena tai nuorena tyypin 1 diabetekseen sairastuneista on vasta-aineita insuliinia, saarekesolujen rakenteita (ICA), glutamaattidekarboksylaasia (GAD) ja/tai tyrosiinifosforylaasia ( IA2) kohtaan. Aikuisilla on yleensä lähinnä GAD-vasta-aineita mutta nuorilla aikuisilla voi olla IA2-vasta-aineita (myös ilman GAD-vasta-aineita).


Edellinen sivu

 


 ​
​
“

Katso lisää