Verkkokalvon laserhoitoa käytetään proliferatiivisen retinopatian sekä ei-keskeisen makulaturvotuksen ja joskus myös vaikean taustaretinopatian hoitoon. Laserhoitoa on kahta päätyyppiä: makulan alueen paikallinen hoito ja verkkokalvon makulan ulkopuolisten alueiden hajalaserhoito eli panfotokoagulaatio.

Laserhoidon on todettu vähentävän retinopatian etenemistä ja näön heikkenemistä. Se tehostaa näön säilymisen kannalta tärkeän verkkokalvon keskeisen alueen verenkiertoa, parantaa verkkokalvon hapensaantia, estää uudisverisuonten kasvutaipumusta ja korjaa turvotusta vähentämällä suonten tihkumista. Hoito toteutetaan mustuaista laajentavien tippojen laiton jälkeen tavallisesti 1-2 poliklinikkakäynnilla, mutta tarvittaessa hoito voidaan uusia.

Kuvassa laserhoidettu silmänpohja.

Verkkokalvon keskeinen turvotus voi nopeasti heikentää keskeistä näköä ja aiheuttaa merkittäviä näköoireita. Silmän lasiaistilaan pistettävät lääkeaineet ovat nykyisin keskeisen makulaturvotuksen ensisijainen hoito, jonka teho on osoitettu laajoissa tutkimuksissa. Hoito toteutetaan tavallisesti muutaman 4-8 viikon välein annettavan pistoksen sarjana. Pistos on nopea ja yleensä kivuton toimenpide, joka tapahtuu poliklinikkakäynnillä. Hoidossa käytettäviä lääkeaineita ovat ensisijaisesti verisuonikasvutekijäestäjät ja toissijaisesti kortikosteroidit.

Silmänsisäisiä pistoksia voidaan hyödyntää myös ennen lasiaisverkkokalvokirurgista toimenpidettä ehkäisemään leikkaukseen liittyvää lasiaisverenvuotoa, kirkastamaan proliferatiiviseen retinopatiaan liittyvää lasiaisverenvuotoa ja laserhoidon ohella rauhoittamaan uudisverisuonten kasvua.

Vaikea-asteisessa proliferatiivisessa retinopatiassa tai lasiaiskalvon kiinnittymisen aiheuttaman vedon seurauksena kehittyneessä makulaturvotuksessa joudutaan joskus turvautumaan lasiais- ja verkkokalvokirurgisiin toimenpiteisiin, joista yleisin on lasiaisen poisto eli vitrektomia. Kirurgisen hoidon kiireellisyyteen vaikuttavat muun muassa silmänpohjan edeltävä tilanne, toisen silmän tilanne sekä saavutettavissa olevat hyödyt suhteutettuna toimenpiteeseen liittyviin mahdollisiin riskeihin.