Retinopatian eri muodot

​​​​​​​​​​​​

​​Diabeettinen retinopatia luokitellaan muutosten vaikeusasteen ja sijainnin mukaan lievään, kohtalaiseen tai vaikeaan taustaretinopatiaan ja vaikeaan eli proliferatiiviseen retinopatiaan. Silmänpohjan tarkan näkemisen alueen muutoksista käytetään nimitystä makulopatia, joka voi liittyä kaikkiin retinopatian edellä mainittuihin vaikeusasteisiin.

Taustaretinopatia

Korkea verensokeritaso aiheuttaa verkkokalvon verisuoniin rakenteellisia ja toiminnallisia häiriöitä. Pienten hiusverisuonten seinämäpullistumat eli mikroaneyrysmat näkyvät silmänpohjassa pieninä pisteinä, jotka havaitaan myös silmänpohjakuvassa. Kyseessä on lievä taustaretinopatia, jos silmänpohjassa todetaan ainoastaan mikroaneyrysmia. Tässä vaiheessa näkö ei ole uhattuna, eikä silmänpohjaa tarvitse vielä hoitaa. Yksittäiset mikroaneurysmat voivat ajan myötä hävitä parantuneen verensokeritasapainon myötä. 

Kuvassa lievä taustaretinopatia mikroaneyrysmia.

Korkean verensokeritason pitkittyessä verkkokalvon verisuonten vaurioituminen etenee ja silmänpohjassa voidaan todeta mikroaneyrysmien lisäksi pieniä verenvuotoja ja tukoksia, rasvakertymiä ja turvotusta, jolloin kyseessä on kohtalainen taustaretinopatia. Nämä muutokset eivät vaadi hoitoa ja osa taustaretinopatiamuutoksista voi hävitä aikaa myöten itsestään.

Kuvassa kohtalainen taustaretinopatia: mikroaneyrysmia, verenvuotoja ja lipidikertymiä.

Taustaretinopatian edetessä verkkokalvolla voidaan todeta myös kookkaampia laikkuvuotoja, poikkeavia hiusverisuoniverkkoja (IRMA), laskimoiden paksuuden vaihtelua ja paikallisia verisuonten tukkeuma-alueita. Tällöin kyseessä on vaikea taustaretinopatia. Mikäli silmänpohjakuvissa tai silmälääkärin tutkimuksessa todetaan runsaasti vaikean taustaretinopatian muutoksia, voidaan silmänpohjan laserhoitoa harkita jo tässä vaiheessa.

Kuvassa vaikea taustaretinopatia; IRMA-suonimuutos.

Proliferatiivinen retinopatia

Retinopatian edetessä verkkokalvon hiusverisuonten tukkeutuminen johtaa verkkokalvon hapenpuutteeseen, jonka seurauksena verisuonten kasvua lisäävien tekijöiden määrä silmässä lisääntyy ja verkkokalvolle ja/tai näköhermon päähän eli papillaan voi kehittyä uusia verisuonia.

Uudisverisuonet itsessään eivät aiheuta lainkaan oireita ja niiden toteamiseksi on erityisen tärkeää, että silmänpohjat kuvataan tai tutkitaan säännöllisesti ja muutokset todetaan ja hoidetaan ajoissa. Uudisverisuonet ovat rakenteeltaan hauraita ja niistä voi vuotaa verta silmän sisälle lasiaiseen aiheuttaen potilaalle vaihteleva-asteisen näön heikkenemisen.

Kun silmässä todetaan uudisverisuonia, puhutaan proliferatiivisesta retinopatiasta. Tila vaatii aina silmälääkärin tutkimuksen ja arvion sopivimmasta hoitomuodosta. Proliferatiivisen retinopatian ensisijainen hoito on verkkokalvon hajalaserhoito, jonka kiireellisyys ja hoidon laajuus riippuvat uudissuonten koosta ja sijainnista. Vaikea-asteisessa proliferatiivisessa retinopatissa verkkokalvon laaja-alainen laserhoito eli panfotokoagulaatio tulee aloittaa viiveettä. Oikea-aikaisesti toteutettuna laserhoito estää tehokkaasti verkkokalvomuutosten etenemistä, vähentää lasiaisleikkausten tarvetta ja ehkäisee siten näön heikkenemistä. Myös lasiaiseen pistettävillä lääkeaineilla on todettu olevan retinopatiaa rauhoittava vaikutus.

Kuvassa proliferatiivinen retinopatia.

Kuvassa arpikalvot peittävät papillan ja kuvan alaosassa on verkkokalvon peittävä tiivis lasiaisverenvuoto.

Proliferatiiviseen retinopatiaan liittyvä lasiaisverenvuoto häviää usein itsekseen muutaman viikon tai kuukauden kuluessa. Laserhoito parantaa verkkokalvon hapensaantia ja keskeisen verkkokalvon verenkiertoa. Se vähentää myös verisuonikasvutekijän muodostumista estäen uudisverisuonten kasvua ja ehkäisee siten uusintavuotoja. Vuodon kirkastumista voidaan nopeuttaa myös silmän lasiaiseen pistettävillä uudisverisuonten kasvua estävillä lääkeaineilla, jos hoidolle ei ole vasta-aiheita. Kirkastumaton lasiaisvuoto tai arpeutuneet uudissuonet voidaan hoitaa lasiais- ja verkkokalvokirurgian avulla.

Diabeettinen makulopatia ja makulaturvotus

Kuvissa makulopatiamuutoksia: mikroaneyrysmia, verenvuotoja ja lipidikertymiä.


 



Diabetesta sairastavan henkilön keskeinen näöntarkkuus voi heikentyä, jos turvotus, verenvuodot tai rasvakertymät ulottuvat makulan keskiosaan. Makulopatia voi heikentää myös värien erottamiskykyä, kontrastiherkkyyttä ja lukunäköä sekä aiheuttaa viivojen vääristymistä.

Verkkokalvon keskeinen turvotus vaatii lähiviikkojen aikana silmälääkärin arvion tilanteesta ja hoidon tarpeesta. Tavallisesti keskeinen turvotus hoidetaan lasiaiseen pistettävillä lääkeaineilla. Laserhoito tulee kyseeseen niissä tapauksissa, joissa muutokset sijaitsevat kauempana keskeiseltä alueelta. Joskus vähäiset turvotusmuutokset voivat hävitä seurannassa myös ilman hoitoa erityisesti tyypin 1 diabetesta sairastavilla nuorilla.


Edellinen sivuSeuraava sivu