Diabeteksen aiheuttamia hermojen toimintahäiriöitä eli neuropatiaa saattaa esiintyä sekä tahdonalaisissa ääreishermoissa (perifeerinen neuropatia) että ei-tahdonalaisissa hermoissa (autonominen neuropatia). Autonomiset hermot säätelevät sisäelinten toimintoja.
Diabeettisen neuropatian yleisyys
Tyypin 1 diabeteksessa neuropatiaa voi alkaa ilmaantua 10–15 vuoden kuluttua diabeteksen toteamisesta. Noin 20 vuoden kuluttua noin yhdellä viidestä on todettavissa hermomuutoksia. Tyypin 2 diabetesta sairastavalla neuropatia on tavallisempi ja osalla hermojen toimintahäiriöitä on havaittavissa jo diabeteksen toteamishetkellä.
Miksi neuropatia kehittyy?
Hermojen toimintahäiriön tarkka syntymekanismi on epäselvä. Aivot ja hermokudos tarvitsevat jatkuvasti verensokeria eli glukoosia energianlähteenään. Jatkuvan energiansaannin turvaamiseksi glukoosi kuljetetaan hermosoluihin ilman insuliinia, toisin kuin esimerkiksi lihassoluihin. Tämän vuoksi kohonnut verensokeri heijastuu suoraan hermosolujen kohonneena glukoosipitoisuutena.
Kun glukoosia kertyy hermosoluihin, glukoosin normaali aineenvaihdunta ruuhkautuu, ja tämä johtaa haitallisten aineenvaihduntatuotteiden kertymiseen hermosolujen sisälle. Lisäksi kohonnut verensokeri vaurioittaa hermojen omia pieniä verisuonia. Muita neuropatian riskitekijöitä ovat pitkä diabeteksen kesto, kohonnut verenpaine, rasva-aineenvaihdunnan häiriöt, tupakointi ja alkoholin liikakulutus.
Miten diabeettinen neuropatia oireilee?
Diabeettinen neuropatia voi aiheuttaa oireita eri hermoston osissa, mutta se voi myös olla täysin oireeton. Joskus neuropatia on kivulias tai aiheuttaa muita epämiellyttäviä tuntemuksia. Neuropatian oireet riippuvat vaurioituneiden hermosäikeiden tyypistä ja sijainnista.
Seuraava sivu