Glukoosisensoroinnin tulosten tarkastelu on hyvä työkalu oppia ratkaisuja eri tilanteisiin diabeteksen jokapäiväisessä hoidossa. Sensorikäyristä saadaan kokonaiskuva sokeritasapainosta ja sen vaihtelusta vuorokauden eri aikoina.
Seurannasta saadaan suurin hyöty, jos laitteeseen tai sensoroivaan pumppuun syötetään tieto myös aterioiden hiilihydraattimääristä, otetuista insuliiniannoksista ja liikunnasta.
Tärkeää on muistaa, että sensorin ilmoittama arvo ei ole verensokeriarvo.
Sensorilukeman keskimääräinen ero verensokerin mittaukseen on noin 10 %. Verensokerin muuttuessa nopeasti alas- tai ylöspäin ero voi olla suurempikin, koska sensorin antama lukema on ajallisesti noin 5-15 minuuttia jäljessä sormenpäästä mitattua verensokeria. Siten sensorin lukema poikkeaa aina jonkin verran samanaikaisesti mitattavasta verensokerista. Ennen ateriaa mitattu arvo on yleensä kuitenkin riittävän tarkka, jotta sen perusteella voi annostella insuliinia.
Verensokerin muuttuessa nopeasti tulos tulee aina tarkistaa sormenpäämittauksella. Erityisesti matala tulos tulee aina tarkistaa. Sensorin toimintaan voivat vaikuttaa muun muassa suuret lämpötilavaihtelut, muutokset elimistön nestetasapainossa tai sensorikohdan kudoksen verenkierto.
Sensoroinnissa seurataan ennen kaikkea verensokeritrendejä, ei niinkään yksittäisiä verensokerilukemia. Lukulaitteen ruudulla nähtävien trendinuolien avulla pystyy näkemään, mihin suuntaan glukoositaso on muuttumassa.
Osaan reaaliaikaisia sensorilaitteita voi myös säätää hälytyksiä, jotka ilmoittavat liian matalasta, liian korkeasta, nopeasti nousevasta tai nopeasti laskevasta glukoosipitoisuudesta. Sensoroiva insuliinipumppu voi myös katkaista insuliinin annostelun glukoosipitoisuuden alittaessa tai uhatessa alittaa säädetyn rajan.
Edellinen sivuSeuraava sivu