Monipistoshoidossa perusinsuliinin tarve yöllä ja aterioiden välillä katetaan 1–2 päivittäisellä pistoksella pitkävaikutteista insuliinijohdosta, degludekia, detemiriä tai glarginia. Insuliinipuutosdiabeteksen hoitoon ei suositella vanhempaa ihmisinsuliinia eli NPH-insuliinia, koska sillä on suurempi riski liian matalaan verensokeriin kuin uudemmilla valmisteilla. Uusimmat ja pitkävaikutteisimmat insuliinijohdokset, degludekinsuliini ja glargin 300, annostellaan kerran vuorokaudessa.

Ateriainsuliinin tarve katetaan pikainsuliineilla, joita ovat aspart, glulis ja lisproinsuliinit.

Insuliinin tarve vaihtelee päivittäin. Vuorokauden mittaan insuliiniannokset sovitetaan verensokerin omamittausten avulla päivärytmiin, ruokamääriin ja rasitukseen. Tällaisessa joustavassa annostelussa aterian yhteydessä pistettävää insuliiniannosta muutetaan ateriaa edeltävän verensokeritason ja syömisen (hiilihydraatit) mukaan. Myös perusinsuliinin tarve vaihtelee esimerkiksi liikunnan, hormonitasapainon ja elimistön stressitilojen mukaan.

Tyypin 2 diabetesta sairastavalle voi vuosien kuluessa kehittyä merkittävä insuliinipuutos. Monipistoshoidon periaatteet eivät tällöin eroa tyypin 1 diabeteksen hoidosta. Osalla kuitenkin voimakas insuliiniresistenssi lisää insuliinin tarvetta voimakkaasti, jolloin insuliinin annokset voivat olla moninkertaiset verrattuna tyypin 1 diabeteksen monipistoshoitoon. Tyypin 2 diabeteksessa käytetäänkin yleensä muita diabeteslääkkeitä monipistoshoidon rinnalla.