Hiilihydraattien tunnistaminen

Diabetesta sairastavan on hyvä opetella tunnistamaan hiilihydraatteja sisältävät ruoka-aineet. Myös ateriainsuliinin annostelu perustuu aterian hiilihydraattimäärään.

 
 

Hiilihydraatit ovat sokeristuvia energiaravintoaineita, jotka jaetaan imeytyviin eli sokereihin ja tärkkelykseen sekä imeytymättömiin eli ravintokuituun. Hiilihydraatteja syödään päivittäin oman tarpeen ja ruokahalun mukaan.

Elimistö kuluttaa lepotilassa glukoosia noin 6 g tunnissa (1 g / 10 kg / tunti). Rasituksessa glukoosin tarve voi moninkertaistua. Hiilihydraattien perustarve on noin 130-150 g hiilihydraatteja vuorokaudessa. Liikunnassa ja ruumiillisessa työssä lisätarve on yksilöllisesti ja liikunnan raskauden mukaan usein noin 20-40 g tunnissa. Jos ruuasta saadaan niukasti hiilihydraatteja, maksa tuottaa glukoosia valkuaisaineista ja rasvan glyserolista.

Kaikien diabetesta sairastavien on hyvä opetella tunnistamaan hiilihydraatteja sisältävät ruoka-aineet. Viljavalmisteet, hedelmät ja marjat sekä maitovalmisteet ovat elimistöllemme tärkeitä energian ja ravintoaineiden lähteitä ja vaikuttavat verensokerin nousuun aterian jälkeen. Hiilihydraattien määrä vaihtelee eri aterioilla ateriakokonaisuuden, annoskoon, ruokalajin ja ruokahalun mukaan.

Alla olevan taulukon ja videon avulla voit perehtyä tarkemmin missä ruoka-aiheissa on hiilihydraatteja ja mitä ruoka-aineita ei tarvitse ottaa huomioon hiilihydraattimäärää arvioitaessa.

Hiilihydraattien arvioinnissa

Otetaan huomioon Ei tarvitse huomioida
Hedelmät ja marjat, hedelmä- ja marjatäysmehutKasvikset 
Leivät, puurot, murot, myslit, leivonnaiset Rasvat, pähkinät, siemenet 
Peruna, pasta, riisi ja muut suurimotLiha, kala, siipikarja, kananmuna sellaisenaan
Nestemäiset tai sokeroidut maito- ja kasvisvalmisteet (esim. kaura- ja soijajuomat)Juustot, täyslihaleikkeleet, makkarat 
Sokeri, hunaja, makeiset, suklaa, sokeroidut juomatSokeroimaton kahvi ja tee, makeuttamattomat kivennäisvedet, keinomakeutetut virvoitusjuomat ja mehut

Päivitetty  26.9.2022

Kyllä