Glukoosisensorin poikkeama todellisesta verensokerin arvosta on noin ± 10 % verensokerin ollessa tasainen. Suuruusluokka on kutakuinkin sama kuin ylipäätään verensokerin omamittauksissa. Glukoosisensorin antamaa lukemaa voidaan siksi käyttää ateriainsuliinin annostelussa. Kuitenkin, jos lukema on suuntaan tai toiseen huomattavasti poikkeava olotilaan ja olosuhteisiin nähden, kannattaa tulos tarkistaa verensokerin mittauksella sormenpäästä.
Lisäksi on hyvä muistaa että sensorin antama kudosnesteen glukoosiarvo ei ole tismalleen sama kuin sormenpäästä mitattu kapillaariveren glukoosiarvo. Verensokerin noustessa tai laskiessa sensorin lukema tulee noin 5–10 minuuttia jäljessä.
Insuliini-hiilihydraattisuhde on aikuisilla yleensä 0,5–2 yks / 10 g hiilihydraattia eli 10 grammaa hiilihydraattia vaatii katteekseen 0,5–2 yks pikainsuliinia. Sopiva suhde, pikainsuliinin vaikutusaika ja pistoksen sopiva ajoitus voidaan arvioida aterianjälkeisestä glukoosikäyrästä. Edellytyksenä on, että ateriakohtainen hiilihydraattimäärä, hiilihydraateille annosteltu pikainsuliinin määrä ja mahdollinen korjausinsuliini sekä liikunta tallennetaan järjestelmään useampana päivänä peräkkäin:
- Jos glukoosiarvo on 3–4 tuntia aterian aloittamisen jälkeen lähtötilannetta korkeampi, on pikainsuliinin annos todennäköisesti liian pieni.
- Jos glukoosiarvo on 1–2 tuntia aterian aloittamisen jälkeen alle 10 mmol/l, mutta 3–4 tuntia aterian aloittamisen jälkeen lähtötilannetta matalampi, on pikainsuliinin annos todennäköisesti liian suuri.
- Jos glukoosiarvo nousee 1–2 tuntia aterian aloittamisen jälkeen liian korkealle, mutta on 3–4 tunnin kuluttua liian matala, pikainsuliinin vaikutus on myöhästynyt. Todennäköisemmin pistos kannattaisi ottaa jo aikaisemmin, esimerkiksi 10–20 minuuttia ennen syömisen aloittamista.