Ääreishermoston vaurion toteaminen diabeteksessa

Ääreishermoston hermovaurion oireita ja löydöksiä kartoitetaan diabeteksen seurantakäynneillä. Apuna voidaan käyttää oirekyselyä.

Vastaanotolla tehdään yksinkertaiset tuntoa ja lihastoimintaa testaavat tutkimukset tehdään vuosittain. Lääkäri, jalkaterapeutti tai jalkojen tutkimiseen kouluttautunut hoitaja tutkii jalkojen hermojen ja lihasten toimintaa. Kosketustunto tutkitaan ohuella ja taipuisalla langalla eli monofilamentilla yleensä ainakin kolmesta kohdasta. Tarvittaessa tutkitaan jalkaterän värinätunto ja jänneheijasteet. Jalan mahdolliset asentovirheet tai kävelyn ongelmat voivat olla merkkinä lihashermojen vaurioitumisesta.

Tyypillisessä diabeteksen hermovaurion oirekuvassa ei perusverikokeiden lisäksi välttämättä tarvita muita lisätutkimuksia. Tarvittaessa tehdään tarkempia tutkimuksia yksilökohtaisesti oireiden perusteella.

Jos oireet ovat epätyypillisiä ja epäillään esimerkiksi selästä tai hermon pinnetilasta joutuvaa hermovauriota, voidaan tehdä suurien hermosäikeiden toimintaa mittaava hermolihas toimintatutkimus eli ENMG-tutkimus. Lyhenne tulee termistä elektroneuromyografia. Sitä nimitetään usein myös hermoratatutkimukseksi.

 

Päivitetty  22.10.2020