Astman vaikeusaste

Lievästä astmasta tai astman kaltaisesta tulehduksesta puhutaan silloin, kun henkilöllä on astmaan sopivia lieviä tai ajoittain esiintyviä oireita ja tutkimuksissa viitteitä astmasta ja astmaattisesta tulehduksesta keuhkoputkien limakalvoilla. Oireiden hoito määräytyy tapauskohtaisesti. Lievää astmaa sairastava potilas saavuttaa tyypillisesti oireettomuuden pienillä annoksilla tulehdusta rauhoittavaa lääkitystä (hengitettävä kortisoni tai leukotrieeniestäjät) säännöllisesti tai kausittain käytettynä. Ainoastaan tarvittaessa otettava keuhkoputkia laajentava lääke riittää vain harvoin ainoaksi lääkitykseksi. Sairauden kulku ei ole alkuvaiheessa varmuudella ennakoitavissa, mutta astman kulku lievästä vaikeaksi ei ole tavallista.

Astma arvioidaan vaikeaksi silloin, kun sairautta ei saada hallintaan maksimaalisesta oikein käytetystä lääkehoidosta, astmaa vaikeuttavien liitännäissairauksien (ylipaino, mahan sisällön nousu ruokatorveen, ympärivuotinen nuha) hoidosta ja ympäristöaltisteiden eliminoinnista huolimatta.

Hengitettävän kortisonin annos on suurempi kuin lievemmissä tautimuodoissa. Potilaasta riippuen valitaan yksilöllisesti lisälääkkeet: 1–2 eri tavoin vaikuttavaa pitkävaikutteista keuhkoputkia laajentavaa lääkettä, tablettimuotoinen leukotrieeniestäjä, joskus teofylliini. Tietyissä tilanteissa erikoislääkäri voi päätyä aloittamaan potilaalle pitkäkestoisemman suun kautta otettavan kortisonihoidon.

Allergiseen vaikeaan astmaan on nykyisin myös olemassa biologisia hoitoja, joissa lääkehoito sitoo kehon allergisen tulehdusreaktion aineita lieventäen astmaa. Vaikea astma ei yhdisty selkeästi mihinkään määriteltyyn astman alatyyppiin. Vaikeaa astmaa sairastavat kuuluvat erikoislääkärin hoitoon. Lääkehoidon lisäksi kiinnitetään huomiota itsehoidon toteutumiseen. Uudet lääkehoidot tarjoavat mahdollisuuksia vaikean astman hoitoon.

• Astman itsehoito